Thíra eli Thera (kreik. Θήρα), usein Santoríni (Σαντορίνη), on Kreikan saari, joka kuuluu Kykladeihin ja tarkemmin Santorínin saariryhmään. Saaren pinta-ala on 79,194 km² ja asukasluku 15 230 (vuonna 2011). Hallinnollisesti saari kuuluu Thíran kuntaan, Thíran alueyksikköön ja Etelä-Egean saarten alueeseen. Saaren pääkaupunki on Firá, joka tunnetaan myös nimellä Thíra.

Thíra on suurin tuliperäisistä Santorínin saarista, jotka aikanaan muodostivat yhden saaren. Siksi nimityksiä Thíra ja Santoríni käytetään ristiin sekä tästä saaresta että koko saariryhmästä. Nimitys Thera voi tarkoittaa myös saarella sijainnutta antiikin aikaista Theran kaupunkia.

Historia
Pääartikkeli: Santorínin historia

Thíra oli asuttu jo kykladisen kulttuurin aikana. Akrotíri oli merkittävä keskus minolaisella kaudella. Saaren kulttuuri tuhoutui kuuluisassa tulivuoren räjähdyksessä noin 1650–1600 eaa. Räjähdyksessä on nähty yhteyksiä Atlantis-myyttiin. Antiikin aikana nykyinen Thíra, alun perin Kalliste (”Kaunein”) ja myöhemmin Thera, asutettiin uudestaan. Se oli spartalaisten siirtokunta ja sen keskus oli Theran kaupunki. Roomalaisella ajalla Santorínin saaret toimivat karkotuspaikkana. Bysanttilaisen ajan jälkeen saari oli venetsialaisten vallassa vuodesta 1207 ja siitä tuli osa Náxoksen herttuakuntaa. Tuona aikana koko saariryhmä sai nimen ”Santa Irini” eli Santoríni Thirasíassa vuonna 304 eaa. kuolleen Pyhän Irene Thessalonikalaisen mukaan. Turkkilaiset valtasivat saaren vuonna 1537. Saari vapautui turkkilaisten vallasta vuonna 1821 ja pian tämän jälkeen siitä tuli osa itsenäistynyttä Kreikkaa. Tämän jälkeen saari toimi jälleen karkotuspaikkana toiseen maailmansotaan saakka.[1]

”Santorini”, Greek Island Hopping 2008, s. 179–197. Thomas Cook Publishing, 2008. ISBN 978-1-84157-839-2.
Photographies by:
Cha già José from Vienna, Austria - CC BY-SA 2.0
Zones
Statistics: Position
2525
Statistics: Rank
47987

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Turvallisuus
792168435Click/tap this sequence: 5919
Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Google street view

Where can you sleep near Thíra ?

Booking.com
491.323 visits in total, 9.211 Points of interest, 405 Tallennuskohteet, 10 visits today.