Pergamon oli alun perin paikallisesti merkittävä luonnonlinnoitus, joka sijaitsi korkean vuoren huipulla. Myöhemmin sen ympärille syntyi kaupunki, ja linnoituskukkulasta tuli sen akropolis. Kaupungin varhaisvaiheet tunnetaan antiikin lähteiden kautta vain huonosti. Pergamonlaiset itse katsoivat olevansa arkadialaisten jälkeläisiä. Kaupungin alkuperäiset asuttajat olisivat tulleet Vähään-Aasiaan herakleideihin kuuluneen Telefoksen johdolla.[1][2] Kaupungin nimen sanottiin tulevan Pergamoksesta, joka oli Pyrrhoksen eli Neoptolemoksen poika, ja oli saapunut seudulle yhdessä äitinsä Andromakhen kanssa, ja asettunut Pergamonin paikalle sen jälkeen, kun oli voittanut Teuthranian kuninkaan Areioksen.[3] Toisen perinteen mukaan Asklepios tuli Pergamoniin Epidauroksesta yhdessä siirtokuntalaisjoukon kanssa.[1]

Löydösten perusteella kaupungin paikka vaikuttaa asutetun 700-luvulla eaa. Koska se sijaitsi suhteellisen kaukana rannikosta, se ei todennäköisesti ollut aivan alkuvaiheessa kreikkalainen kaupunki.[4]

 

Pergamonin lyömä raha, 400-luvun eaa. puoliväli. Kuvituksessa kaksi päätä sekä teksti ΠΕΡΓ, Perg.

Pergamonin arkaaisen ja klassisen kauden historiaa tunnetaan vain vähän, ja se oli tuohon aikaan vielä suhteellisen merkityksetön kaupunki. Se luetaan kuitenkin aikakauden itsenäisten polisten eli kaupunkivaltioiden joukkoon. Varhaisin maininta kaupungista on peräisin Ksenofonilta, joka kävi siellä itse. Ainakin tuohon aikaan vuonna 399 eaa. kaupungin väestö oli suureksi osaksi kreikkalaista, mutta koostui ainakin osaksi paikallisesta ei-kreikkalaisesta väestöstä.[5][1][6] Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymiä Pergamēnos (Περγαμηνός), myöhemmin latinaksi Pergamenus.[1]

Valtiomuodoltaan Pergamon oli klassisella kaudella ilmeisesti tyrannia. 400-luvulla eaa. sitä hallitsivat Spartan entisen kuninkaan Demaratoksen jälkeläiset Prokles ja Eurysthenes. Demaratos, joka oli siirtynyt Spartasta Persiaan persialaissotien aikaan tai alla, sai alueelta kaupunkeja valtaansa Persian kuninkaalta vuonna 486 eaa.[5][6][7]

Ksenofonin johtaman kymmenentuhannen armeijan marssi päättyi vuonna 400/399 eaa. Pergamoniin, josta Ksenofon käyttää nimeä Pergamos. Tuolloin kaupunkia hallitsivat Gongyloksen jälkeläiset, jotka myös olivat saaneet sen valtaansa persialaisilta. Ksenofon kertoo tavanneensa kaupungissa Gongyloksen lesken Hellaan ja tämän pojat Gorgionin ja Gongylos nuoremman. Gongyloksen suvun valta jatkui kaupungissa oletettavasti tämän jälkeenkin.[5][6] Pergamon löi omaa hopea- ja pronssirahaa 400–300-luvuilla eaa.[5]

Pergamon säilyi suhteellisen merkityksettömänä paikkana hellenistisen kauden alkuun saakka. Tuolloin Aleksanteri Suuren kenraaleihin ja seuraajiin eli diadokkeihin kuulunut Lysimakhos otti sen tukikohdakseen. Hän käytti sitä ensin 9 000 talentin arvoiseksi mainitun sotasaaliinsa säilytykseen. Omaisuutensa vartijaksi hän asetti luotettunsa eunukki Filetairos Tionlaisen. Filetairos osoittautui aluksi Lysimakhoksen luottamuksen arvoiseksi, mutta jouduttuaan isäntänsä vaimon Arsinoen kaltoinkohtelemaksi hän petti Lysimakhoksen ja luovutti Pergamonin Seleukokselle vuonna 282 eaa.[8][1][9]

Vaikka Pergamon olikin tämän jälkeen periaatteessa seleukidien vallan alla, siitä tuli todellisuudessa itsenäinen. Koska Lysimakhos oli muiden ongelmien vuoksi estynyt rankaisemasta Filetairosta, tämä kykeni säilyttämään valtansa kaupungissa 20 vuotta ja säilyttämään samalla hyvät välit naapurikaupunkeihin. Hän siirsi valtansa veljenpojalleen Eumeneelle, ja perusti näin attalideina tunnetun hallitsijasuvun. Eumenes laajensi Pergamonin vallassa olleita alueita ja sai jopa sotavoiton Antiokhoksesta, Seleukoksen pojasta, lähellä Sardesta.[1]

 

Pergamonin valtakunta vuonna 188 eaa.

Eumeneen hallittua 22 vuotta eli 263–241 eaa. häntä seurasi vallassa hänen serkkunsa Attalos. Tämä sai suuren sotavoiton galatialaisista eli galleista, ja otti tämän jälkeen itselleen kuninkaan arvonimen. Attalos sai maineen kyvykkäänä ja taitavana johtajana.[1][10] Hän asettui Rooman puolelle Makedoniaa ja Filippos V:ttä vastaan, ja Pergamon teki merkittäviä palveluksia roomalaisille yhdessä Rhodoksen laivaston kanssa. Attalos myös keräsi suuren omaisuuden.[1]

Attalos kuoli korkeassa iässä vuonna 197 eaa. Häntä seurasi vallassa hänen poikansa Eumenes II, joka hallitsi vuosina 197–159 eaa. Eumenes säilytti ystävälliset suhteet Roomaan, ja auttoi roomalaisia sekä seleukidien Persian Antiokhos Suurta että Makedonian Perseusta vastaan.

Roomalaisten kukistettua seleukidien kuninkaan Antiokhos III:n Magnesian taistelussa vuonna 190 eaa. tämä joutui luopumaan Vähässä-Aasiassa olleista alueistaan. Roomalaiset palkitsivat Eumeneen antamalla hänen valtaansa kaikki Vähän-Aasian alueet Taurosvuorista länteen. Näin Pergamonista, jonka alue ei aiemmin ollut ulottunut Elaiaa ja Adramyttionia kauemmaksi, tuli nyt suuri ja voimakas valtakunta.[1][11] Attalidien valtakunta käsitti laajimmillaan lähes koko läntisen ja eteläisen Vähän-Aasian sekä Traakian Khersonesoksen ja muun muassa Aiginan saaren.[8]

Eumenes II sai lähes surmansa murhayrityksessä Delfoissa vuonna 172 eaa. Salamurhaajien sanottiin olleen Perseuksen palkkaamia. Joitakin vuosia myöhemmin Eumenes siirtyi kuitenkin Makedonian puolelle, ja sai näin Rooman vihat niskoilleen.[1] Pergamon on velkaa ennen kaikkea Eumenes II:lle maineestaan. Eumenes tuki tieteitä, taiteita ja kirjallisuutta, rakennutti kaupunkiinsa ja myös muihin kaupunkeihin lukuisia julkisia rakennuksia, sekä perusti Pergamoniin sen kuulun Pergamonin kirjaston. Se hävisi laajuudessa ja arvossa ainoastaan Aleksandrian kirjastolle, ja Pergamonista tuli sen ansiosta aikansa johtavia kulttuurikeskuksia. Legenda kertoo, että kun Aleksandria kilpailijaa häiritäkseen kielsi papyruksen maastaviennin, kehittivät pergamonilaiset tilalle kaupungista nimensä saaneen pergamentin.[8][1]

 

Pienoismalli Pergamonin akropoliista. Pergamon-museo.

 

Pergamonin akropolista.

Kaupungissa kehittyi myös hellenistisen kuvanveiston niin kutsuttu Pergamonin koulukunta, ja sen kuvanveistolla ja arkkitehtuurilla oli suuri vaikutus myöhempään taiteeseen.[8][1]

Eumenesta seurasi vallassa hänen poikansa Attalos III. Hallintoa johti kuitenkin aluksi vuosina 159–138 eaa. Eumeneen veli Attalos II. Attalos II:n aikana Pergamon auttoi jälleen Roomaa, nyt Makedonian Andriskosta eli Pseudo-Filipposta vastaan. Attalos II kukisti myös traakialaisen Kainoi-heimon kuninkaan Diegyliksen sekä syöksi vallasta Bithynian kuninkaan Prusias II:n. Attalos II:n kuoltua hänen holhokkinsa Attalos III sai vallan, ja hallitsi vuosina 138–133 eaa.[1]

 

Mithridates VI:n aikana Pergamonissa noin vuonna 74 eaa. lyöty stateeri. Kuvituksessa diadeemilla kruunattu pää sekä uroshirvi ja teksti BAΣIΛEΩΣ MIΘPAΔATOY EYΠATOPOΣ, Basileōs Mithradatū Eupatoros.

Attalos III:n kuoltua hän testamenttasi valtakuntansa Roomalle. Pian tämän jälkeen Eumenes II:n toinen poika Aristonikos kuitenkin kapinoi ja vaati Pergamonia itselleen omaksuen nimen Eumenes III. Hänet kukistettiin vuonna 130 eaa.[1] Roomalaiset tekivät Pergamonin entisistä alueista Asian provinssin.[1][9][12]

Pergamonin kaupunki kukoisti edelleen tästä alkaneella roomalaisella kaudella. Se säilyi merkittävänä hallinto- ja kulttuurikeskuksena ja myös tärkeänä kauppakaupunkina, koska monet läntisen Vähän-Aasian keskeiset tiet yhtyivät sen kohdalla.[1] Galenos oli kotoisin kaupungista, ja toimi sen Asklepieionissa, joka sai roomalaisella kaudella suurta mainetta ja kohosi valtakunnan merkittävimpien parantoloiden joukkoon.[4]

Pergamon tunnettiin myös muun muassa voiteiden valmistuksesta[13] ja keramiikasta[14] sekä pergamentista, joka kuten jo mainittua sai nimensä (charta Pergamena) kaupungista.[1] Plinius vanhempi mainitsee, että kaupungissa järjestettiin vuosittain suuret kukkotappelut.[15] Olympian kisojen voittoja kaupungilla tiedetään olleen koko antiikin ajalla ainakin neljä.[16]

Pergamonissa oli varhaiskristillinen seurakunta jo ensimmäisellä vuosisadalla, ja se esiintyy yhtenä Aasian seitsemästä seurakunnasta Johanneksen ilmestyksessä.[1][17] Kaupunki oli piispanistuin viimeistään 100-luvulla.[8]

Pergamon taantui bysanttilaisella keskiajalla, muun muassa koska arabit valtasivat ja tuhosivat sen vuonna 716. Tämän jälkeen paikka on saattanut olla autiona, mutta se oli asutettu uudelleen 1100-luvulle tultaessa. Paikan muinainen nimi on säilynyt nykyisen turkkilaisen kaupungin nimimuodossa Bergama.[8][1][4][18]

Jo ennen varsinaisia arkeologisia kaivauksia Pergamonissa kävi useita eurooppalaisia matkailijoita ja taiteenkeräilijöitä, kuten ranskalainen antiikintutkija Auguste de Choiseul-Gouffier, brittiläinen arkkitehti Charles Cockerell, saksalainen arkeologi Otto von Stackelberg ja saksalainen antiikintutkija Otto Friedrich von Richter. Turkkilaisvuosisatoina Pergamonin raunioita purettiin ja käytettiin uusiksi rakennusmateriaalina.[18]

Pergamonin kaivauksia ovat suorittaneet saksalaiset arkeologit. Ne aloitti Carl Humann vuonna 1878. Hän johti Istanbul–İzmir-rautatien rakennustöitä, ja tutustui samalla Pergamoniin käyden siellä useita kertoja. Humann alkoi puhua turkkilaisille paikan säilyttämisen puolesta. Saatuaan haltuunsa joitakin osia Pergamonin alttarin friisistä, hän vei ne museonjohtaja Alexander Conzelle Berliiniin, joka ymmärsi löydön merkityksen. Humann sai tukea myös Ernst Curtiukselta sekä Saksan hallinnolta, joka halusi nostaa maan muinaismuistojen haalimisessa Britannian tasolle.[18]

Osmaniviranomaiset antoivat luvan kaivauksille vuonna 1877.[4][19] Ensimmäiset kaivaukset suoritettiin vuosina 1878–1879, toiset 1880–1881 ja kolmannet 1883–1886. Myöhemmässä vaiheessa Humannia avusti Wilhelm Dörpfeld.[18] Vuodesta 1900 lähtien kaivaukset ovat olleet Saksan arkeologisen instituutin hallussa. Kaivaukset ovat jatkuneet nykypäiviin, ja ne ovat olleet poikki vain maailmansotien aikana.[19][18]

Pergamonin muinaisjäänteet liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2014.[20]