Smirni

( Smyrna )

Smyrna (m.kreik. Σμύρνα; myös Ζμύρνα, Zmyrna, joon.kreik. Σμύρνη, Smyrnē) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Jooniassa nykyisen Turkin alueella. Se on myös myöhemmän kaupungin eli nykyisen İzmirin kaupungin nimitys erityisesti sen ollessa vielä kreikkalainen kaupunki, eli Smyrnan suureen paloon vuonna 1922 saakka.

Smyrna oli alun perin aiolialaisten kreikkalaisten siirtokunta, josta tuli myöhemmin joonialainen kaupunki. Kaupunki lakkasi olemasta tai ainakin taantui myöhemmällä arkaaisella kaudella 500-luvulla eaa., mutta perustettiin uudelleen klassisen kauden lopulla 300-luvun eaa. loppupuolella.

Historia Varhaishistoriasta arkaaiselle kaudelle

Smyrnan paikalla on ollut asutusta viimeistään 2000-luvulla eaa.[1] Myös antiikin ajan kreikkalaisessa perinteessä Smyrnaa pidettiin hyvin vanhana kaupunkina.[2] Kreikkalaiset asuttivat paikan viimeistään noin 1050 eaa.[3] Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymejä Smyrnaīos (Σμυρναῖος) ja Zmyrnaīos (Ζμυρναῖος), myöhemmin latinaksi Smyrnaeus.[4][2]

Smyrnan ensimmäisinä kreikkalaisina asuttajina pidetään aiolialaisia siirtokuntalaisia.[4] Keramiikan perusteella kaupungin aiolialainen vaihe ajoitetaan noin vuosiin 1050–1000 eaa. Tämä vahvistaa kreikkalaisen perinteen, jonka mukaan aiolialaisten ja joonialaisten muuttoliike Vähään-Aasian alkoi pian mykeneläisen kulttuurin romahduksen jälkeen.[3]

 
Smyrnan hallinnollisen agoran raunioita.

Kreikkalaisessa mytologiassa Smyrna esitettiin kuitenkin alkuperältään joonialaisena. Sen oli perustanut samanniminen amatsoni, joka oli aikaisemmin valloittanut Efesoksen. Tämän vuoksi Smyrnaa pidettiin joonialaisen Efesoksen siirtokuntana.[2] Yhteisellä historialla selitettiin myös se, että vanhan Efesoksen lähellä oli Smyrna-niminen kylä. Smyrna esiintyy myös Efesoksen alkuperäisenä nimenä.[5]

Myöhemmin aiolialaisten kerrotaan karkottaneen efesoslaiset siirtokuntalaiset pois, ja asuttaneen sitä siihen saakka, kun efesoslaiset onnistuivat palaamaan Kolofonin asukkaiden avustuksella.[2][6] Tämän petoksen seurauksena Smyrna lakkasi olemasta aiolialainen kaupunki ja osa Aioliin liittoa, ja tuli perinteisen käsityksen mukaan osaksi Joonian liittoa sen kolmantenatoista jäsenenä.[4][2] Toisaalta kaupungin osallistumisesta Panionioniin ei ole näyttöä, ja on mahdollista, että se myös torjuttiin liitosta.[4] Herodotos sanoo Smyrnan kuitenkin kuuluneen alun perin aiolialaisille, jotka sallivat joidenkin kolofonilaisten pakolaisten asettua sinne, ja että nämä kolofonilaiset onnistuivat saamaan kaupungin itselleen sen ulkopuolella vietetyn Dionysia-juhlan aikana.[2][7][8]

Mytologia ja historia ovat yhtä mieltä ainakin siitä, että jossakin vaiheessa kaupunki siirtyi aiolialaisilta joonialaisille. Tämän ajankohdasta ei ole tietoa. Keramiikan perusteella se olisi tapahtunut jo hyvin varhain, noin 1000 eaa., sillä joonialaisten saapuminen on päätelty protogeometrisen keramiikan ilmestymisestä. Kaupungin protogeometrinen kausi ajoittuu noin vuosiin 1000–875 eaa. Varmuudella siirtyminen on tapahtunut ennen vuotta 688 eaa. Tämä perustuu siihen, että kyseisenä vuonna smyrnalainen Onomastos on kirjattu voittajaksi Olympian kisoihin ja mainitaan joonialaisena.[4] Herodotoksen mukaan Smyrnasta karkotetut aiolialaiset otettiin vastaan muissa Aiolian liiton 11 kaupungissa, ja saivat viedä tavaransa mukanaan.[7] Tämän on kuitenkin arveltu olevan anakronistista.[4]

Smyrnan keskigeometrinen kausi ajoittuu noin vuosiin 875–825 eaa., myöhäisgeometrinen kausi vuosiin 750–675/650 eaa., subgeometrinen kausi vuosiin 675–640 eaa. ja orientalisoiva kausi vuosiin 640–600 eaa.[4] Smyrnassa oli kreikkalaiseksi polikseksi varhaiset kaupunginmuurit jo noin 850 eaa.[9] Asutus on muuttunut muutenkin kaupunkimaiseksi suhteellisen varhain, viimeistään 700-luvulla eaa.[4] Kaupunki on kärsinyt tuhoja maanjäristyksessä noin 700 eaa.[10]

Smyrnaa on arveltu kenties 700-luvulla eaa. eläneen Homeroksen todennäköiseksi kotipaikaksi, ellei se ollut Khios.[3][11] Smyrnan puolesta puhuu erityisesti se, että kaupunki sijaitsi aiolialaisen ja joonialaisen murteen rajalla, ja Homeroksen eeposten runokieli eli homeerinen kreikka yhdistelee juuri näitä murteita.[3] Myöhempien aikojen kreikkalaiset eivät enää tienneet mitään kuulun runonlaulajan elämästä, ja Smyrna oli vain yksi monista kaupungeista, jotka esittivät olevansa tämän synnyinpaikka.[12] Smyrnalaiset itse olivat niin vakuuttuneita väitteestään, että pystyttivät kaupunkiin myöhemmin Homerokselle omistetun pyhäkön.[2]

Lyydian kuningas Gyges hyökkäsi Smyrnaan, mutta kaupunki onnistui torjumaan hyökkäyksen.[2][13] Alyattes II onnistui valtaamaan Smyrnan lopulta noin vuonna 600 eaa. Kaupunki mahdollisesti tuhottiin tuolloin, tai ainakin kärsi suuria vahinkoja.[10][14] Joidenkin arkeologisten löydösten perusteella kaupungin täydellinen tuho on ajoitettu myöhemmäksi, vasta persialaisvalloitukseen vuonna 545 eaa.[4]

Klassiselta kaudelta myöhäisantiikkiin
 
Smyrnan lyömä raha, n. 190–30 eaa. Kuvituksessa Apollonin pää sekä istuva Homeros ja tekstit ΣΜΥΡΝΑΙΩΝ, Smyrnaiōn, ”smyrnalaisten” ja AXIΛΛHTOΣ [A]XIΛΛHTO[Υ], Akhillētos Akhillētū, ”Akhilletos Akhilletoksen poika” (virkamiehen nimi).

Strabonin mukaan Smyrna oli tämän jälkeen raunioina satojen vuosien ajan, vaikkakin seudulla säilyi vähäisempää asutusta.[15] Perinteisen käsityksen mukaan kaupunki olisi ollut lähes hylätty tai ainakin merkityksetön koko klassisen kauden 400–300-luvuilla eaa.[3] Nykytutkimuksessa tämä on kuitenkin kyseenalaistettu. Arkeologisten löydösten perusteella paikalla on ollut asutusta ainakin 300-luvulla eaa. Smyrna myös löi omaa hopearahaa samalla vuosisadalla.[4]

Aleksanteri Suuri suunnitteli klassisen kauden lopulla kaupungin uudelleenperustamista, mutta ei elänyt tarpeeksi kauan toteuttaakseen suunnitelmansa.[2][16] Antigonos otti kaupungin uudelleenperustamisen toteuttaakseen hellenistisen kauden alussa, ja sen saattoi loppuun Lysimakhos 200-luvun eaa. alkupuolella.[2] Kaupungin vanha paikka hylättiin suureksi osaksi, mutta sen lähistöllä säilyi edelleen jonkinlaista pienimuotoisempaa asutusta.[4]

Hellenistisellä kaudella Smyrnasta tuli yksi Vähän-Aasian merkittävimmistä ja kukoistavimmista kaupungeista, ja kukoistus jatkui roomalaisella kaudella, jolloin se kuului Asian provinssiin. Se oli merkittävä kauppakaupunki ja satama, ja Vähän-Aasian tuotteiden viennin keskuksia. Myös kaupungin retoriikan ja filosofian koulut olivat hyvässä maineessa.[2][17] Olympian kisojen voittoja kaupungilla tiedetään olleen koko antiikin ajalla ainakin viisi.[18]

 
Gaius Cassius Longinuksen ja Lentulus Spintherin lyöttämä denaari, Smyrnan sotilasrahapaja, 42 eaa. Kuvituksessa kruunattu Libertas ja tekstit C. CASSI. IMP ja LEIBERTAS sekä kannu, lituus ja teksti LENTVLVS SPINT.

Mithridateen sodissa Smyrna pysyi uskollisena Roomalle. Tämän vuoksi se palkittiin sodan jälkeen etuoikeuksilla.[2][19] Kaupunki kärsi suuresti, kun Dolabella piiritti siellä Julius Caesarin murhaajiin kuulunutta Treboniusta vuonna 43 eaa. Dolabella sai lopulta kaupungin ja Trebonius surmattiin.[2][20] Keisari Tiberiuksen kaudella Smyrna sai arvostetun neokoros-oikeuden eli oikeuden rakentaa keisarin kultille omistettu temppeli.[2][21]

Smyrnassa oli varhaiskristillinen seurakunta, ja se esiintyy yhtenä Aasian seitsemästä seurakunnasta Johanneksen ilmestyksessä.[22] Smyrnan ensimmäinen tunnettu piispa on Polykarpos. Hänen sanotaan kuolleen marttyyrikuoleman kaupungin stadionilla vuonna 166 jaa.[2] Ignatios kirjoitti seurakunnalle Kirjeen smyrnalaisille.[23]

Smyrna sai toisen neokoros-oikeutensa keisari Hadrianukselta ja kolmannen Septimius Severukselta.[17] Vuosina 178 ja 180 jaa. kaupunki kärsi suuria tuhoja maanjäristyksissä. Tämän jälkeen sitä kunnostettiin keisari Marcus Aureliuksen tuella.[3][2][24]

Kristillisen myöhäisantiikin aikana Smyrnan piispa oli Efesoksen alainen. Jossakin vaiheessa se sai itsenäisyyden oman piispan alaisuudessa. Myöhemmin Smyrna oli metropolis, jonka alaisuudessa olivat Fokaia, Klazomenai, Magnesia, Arkhangelos (= Temnos?), Petra (= Aigai?) ja Sosandra (= Herakleia tai Nymfaion?).[17][25][26]

Keskiajalta 1900-luvulle
Pääartikkeli: İzmir

Rooman valtakunnan jakauduttua Smyrnasta tuli muun Vähän-Aasian tavoin osa Itä-Roomaa eli Bysantin valtakuntaa. Turkkilaiset seldžukit valtasivat Smyrnan 1000-luvun lopulla ja toisen kerran 1100-luvun alussa. Bysantti sai vallattua sen takaisin, ja se toimi Johannes III Dukaksen asemapaikkana Nymfaionin ohella. Kaupunkia kunnostettiin keisari Aleksios I Komnenoksen aikana.[2][17]

Turkkilaiset valtasivat kaupungin 1300-luvun alkupuolella. Johanniittain ritarikunta sai vallattua alakaupungin, mutta linnavuori pysyi turkkilaisilla. Myöhemmin Smyrna kärsi suuresti Timur Lenkin johtaman piirityksen aikana. Tämä sai vallattua kaupungin vuonna 1402. Tämän jälkeen kaupunki päätyi seldžukeille ja lopulta osmaniturkkilaisille.[2][17]

Osmanivallan aikana Smyrna säilyi enemmistöltään kreikkalaisena kaupunkina. Kaupunki oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa vauras ja kukoistava verrattuna useimpiin Osmanien valtakunnan muihin kaupunkeihin, ja hyvin kansainvälinen. Turkkilaisia oli väestöstä noin neljäsosa. Kaupungissa oli myös laajat armenialais- ja juutalaisvähemmistöt.[17]

Kreikka valtasi kaupungin vuonna 1919 osana Megáli idéan toteuttamissuunnitelmaa. Turkkilaiset valtasivat kaupungin 9. syyskuuta 1922, ja polttivat tämän jälkeen 13.–22. syyskuuta kaupungin kreikkalais- ja armenialaiskorttelit, mikä tunnetaan Smyrnan suurena palona. Ortodoksiväestö ajettiin kirjaimellisesti mereen. Kaupungista pakeni paljon ihmisiä muualle. Vuonna 1930 kaupungin viralliseksi nimeksi säädettiin İzmir, mikä perustuu kreikkalaiseen nimeen.[1][27]

↑ a b History of Smyrna Culture Trip. Viitattu 4.11.2019. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Smith ei löytynyt ↑ a b c d e f Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä PECS ei löytynyt ↑ a b c d e f g h i j k Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Hansen ei löytynyt Smith, William: ”Ephesus”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. Strabon: Geografia 14; Plinius vanhempi: Naturalis historia 5.31. ↑ a b Herodotos: Historiateos 1.149–150. Pausanias: Kreikan kuvaus 7.5.1. Freeman, Charles: Egypt, Greece and Rome: Civilizations of the Ancient Mediterranean, s. 94. Second Edition. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-926364-7. ↑ a b Smyrna, Fortifications (Building) Perseus. Viitattu 4.11.2019. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Homeros”, Antiikin käsikirja, s. 220. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4. Homeroksen kotipaikkana esiintyneistä kaupungeista oli heksametrimuotoinen sanonta, jonka eräs versio kuuluu: Ἑπτὰ πόλεις διερίζουσιν περὶ ῥίζαν Ὁμήρου· Σμύρνα, Ῥόδος, Κολοφών, Σαλαμίς, Χίος, Ἄργος, Ἀθῆναι, Hepta poleis dierizūsin peri rhizan Homērū: Smyrna, Rhodos, Kolofōn, Salamis, Khios, Argos, Athēnai, ”Seitsemän kaupunkia kiistelee koskien Homeroksen synnyinpaikkaa: Smyrna, Rhodos, Kolofon, Salamis, Khios, Argos ja Ateena”. Herodotos: Historiateos 1.14; Pausanias: Kreikan kuvaus 9.29.2. Herodotos: Historiateos 1.16. Strabon: Geografia 14.1.37. Pausanias: Kreikan kuvaus 7.5.1. ↑ a b c d e f Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Hastings ei löytynyt The Olympic Victors From Ancient Olympia to Athens of 1896. Foundation of the Hellenic World. Viitattu 4.11.2019. Livius: Rooman synty 35.42, 37.16, 37.54, 38.39. Cicero: Filippolaispuheet (Philippicae) 11.2; Livius: Periochae (Epit.) 119; Dion Kassios: Historiae Romanae 47.29. Tacitus: Keisarillisen Rooman historia 3.63, 4.56. Ilm. 2:8–11 Apostoliset isät, s. 100–107. Suomentanut Heikki Koskenniemi. 2. uudistettu painos (1. painos 1975). Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 163. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1989. ISBN 951-9111-75-1. Dion Kassios: Historiae Romanae 71.32. Ramsay, W. M.: The Historical Geography of Asia Minor, s. 108. Cambridge Library Collection - Travel, Middle East and Asia Minor. Royal Geographical Society Supplementary Papers, nide 4. Cambridge University Press, 2010. ISBN 1108014534. Teoksen verkkoversio. Nesbitt, John W. & Oikonomidès, Nicolas & McGeer, Eric (toim.): Catalogue of Byzantine Seals at Dumbarton Oaks and in the Fogg Museum of Art: West, Northwest, and Central Asia Minor and the Orient, s. 51. Dumbarton Oaks Byzantine Collection Catalogs, nide 3 / Dumbarton Oaks Collection Series, nide 12. Dumbarton Oaks, 1991. ISBN 0884022501. Teoksen verkkoversio. Moraitis, Efstratios: Smyrna: The Broken Land greecetravel.com. Viitattu 4.11.2019.
Photographies by:
Statistics: Position
2886
Statistics: Rank
42271

Lisää uusi kommentti

Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Turvallisuus
287149635Click/tap this sequence: 3138

Google street view

Where can you sleep near Smyrna ?

Booking.com
487.348 visits in total, 9.186 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 33 visits today.