Ranskan kuningas Ludvig XIV alkoi valtaannousunsa vuonna 1643 jälkeen rakennuttaa itselleen uutta palatsia. Sen paikaksi kuningas valitsi kuninkaalliset metsästysmaat pääkaupunki Pariisista 16 kilometriä lounaaseen.[1]

Rakennustyöt alkoivat vuonna 1661. Työt kestivät 50 vuoden ajan ja jatkuivat Ludvig XIV:n seuraajien Ludvig XV:n ja Ludvig XVI:n aikana. Kuningas halusi palatsistaan Euroopan hienoimman. Rakennuksen ympärille tehtiin näyttäviä puutarhoja, järviä ja suihkulähteitä. Työtä johtivat Ranskan parhaat arkkitehdit ja suunnittelijat, ja työhön osallistui 36 000 työmiestä.[2][1]

Palatsi rakennettiin muuntamalla kuningas Ludvig XIII:n vuonna 1623 rakennuttama metsästyslinna ylelliseksi palatsiksi. Palatsin rakentaminen tapahtui kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa muunnettiin suuri etupiha ja alkuperäisen linnan etuosa. Vuonna 1667 suuren kanaalin tilalle rakennettiin puisto. Toisessa vaiheessa arkkitehti Louis Le Vau muunsi linnan sisätilat paljon aiempaa loisteliaammiksi uusklassistiseen tyyliin. Länsifasadi uudistettiin, ja sen taakse palatsin ensimmäiseen kerrokseen rakennettiin asuinhuoneistoja. Kolmannessa rakennusvaiheessa arkkitehti Jules Hardouin-Mansart antoi vuodesta 1678 alkaen palatsin julkisivuille niiden nykyisen asun. Hän suunnitteli myös pohjoisen ja läntisen siiven sekä monia muita rakennuksia. Hänen suunnittelemansa on myös rakennuksen kuuluisa peilisali, joka valmistui vuonna 1684. Peilien ja kullattujen veistosten reunustama sali on 75 metriä pitkä ja täyttää lähes koko länsisiiven.[3]

 

Palatsi ja sen puistot vuonna 1668. Maalaus Pierre Patel.

Palatsin viereen rakennettiin näyttävä puisto, johon hankittiin arvokkaita veistoksia. Puistoon oli sijoitettu muun muassa useita antiikin jumaluuksia esittäviä patsaita, joille oli veistetty kuninkaallisten tai muiden korkea-arvoisten hovin jäsenten kasvonpiirteet.[4]

Kanaaleja, akvedukteja, ojia ja vesiputkia puistoissa on yli 200 kilometriä, suurin osa maan alla kivillä reunustettuina tunneleina. Palatsin ympärillä on 50 suihkulähdettä, jotka suihkuttavat 3 600 kuutiometriä vettä joka tunti. Vesi nostettiin alun perin Seinestä suurilla pumpuilla.[5] Puiston suihkukaivoihin ja keinotekoisiin putouksiin saatiin vesi vedennostolaitoksesta. Vesilaitteisiin tarvittiin päivittäin yhteensä noin kuusi miljoonaa litraa vettä.[4]

Ludwig XIV muutti palatsiin keväällä 1682, vaikka se oli vielä keskeneräinen. Robert de Cotten suunnittelema kappeli valmistui vuonna 1710.[3]

Palatsin yhteyteen rakennettiin 1700-luvulla lisärakennuksia hoviväelle ja kuninkaiden rakastajattarille.[2] 1760-luvulla Madame de Pompadourin johdolla osa palatsin ulkoseinistä uusittiin ja pohjoissiipeen valmistui oopperatalo vuonna 1770.[6]

Palatsissa järjestettiin kuninkaiden aikoina talvisin ohjelmaa joka päivä. Siellä pidettiin suuria juhlia sekä esitettiin näytelmiä ja konsertteja. Tammikuisin järjestettiin suuri kulkue ja seremonia. Palatsissa pidettiin myös kuninkaallisia häitä, sotilaallisten voittojen juhlistuksia sekä ulkomaisten lähettiläiden vierailuja.[7]

Ylellisistä yksityiskohdista huolimatta palatsissa ei ollut mainittavaa lämmitysjärjestelmää, joten se oli talviaikaan erittäin kylmä asua.[4] Palatsissa ei myöskään ollut riittävästi vessoja, ja ihmiset jopa tekivät tarpeitaan käytäville.[8]

Ranskan suuressa vallankumouksessa 1789 kuningas syöstiin vallasta.[1] Keisari Napoleon muutti Versailles’hin vuonna 1810. Hän kunnosti Grand Trianon -sivupalatsin uudelle morsiamelleen ja antoi Petit Trianonin sisarelleen.[9]

 

Kuningatar Viktorian kunniaksi järjestetty juhla oopperatalossa vuonna 1855. Maalaus Eugène Lami.

Vuonna 1830 kuninkaaksi noussut Ludvig Filip I kunnosti palatsia ja asui perheineen Grand Trianonissa. Hän muutti yhden palatsin siivistä Ranskan historian museoksi.[9] Keisari Napoleon III teki palatsin puutarhaan uudelleenistutuksia.[10]

Palatsissa allekirjoitettiin Saksan–Ranskan sodan rauhansopimus vuonna 1871 ja ensimmäisen maailmansodan rauhansopimus 1919.[1]

Palatsi ja puisto olivat melko ränsistyneessä kunnossa 1920-luvulla. Yhdysvaltalaisen öljymiljardööri John D. Rockefeller nuoremman rahoituksella aloitettiin kunnostustyöt, jotka jatkuvat 2000-luvullakin.[11]

Presidentti Charles de Gaulle otti vuonna 1966 Grand Trianonin yhden siiven asuintilakseen. Palatsissa on yöpynyt useita valtionpäämiehiä ja kuninkaallisia, kuten Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton presidenttejä sekä kuningatar Elisabet II.[12]

Bretagnelaiset separatistit räjäyttivät palatsin sisällä pommin kesäkuussa 1978. Vuonna 1999 hirmumyrsky kaatoi palatsin puistossa 10 000 puuta.[13]