Léros (kreik. Λέρος) on Kreikan saari, joka sijaitsee Egeanmeren itäosassa ja kuuluu Dodekanesian saariryhmään. Se on yksi saariryhmän kahdestatoista pääsaaresta. Saaren pinta-ala on 53 neliökilometriä ja asukasluku 7 907 (vuonna 2011). Hallinnollisesti saari kuuluu Léroksen kuntaan, Kálymnoksen alueyksikköön ja Etelä-Egean saarten alueeseen. Saaren pääkaupunki on Agía Marína.

Historia Antiikki
Pääartikkeli: Antiikin Leros

Antiikin aikana Leros oli ensin doorilaista aluetta ja sitten Miletoksen siirtokunta ja joonialaista aluetta. Miletoksen alaiseksi saari tuli oletettavasti Joonian kapinan aikoihin noin 495 eaa. 400-luvun eaa. lopulla Leros kuului Deloksen meriliittoon. Saaren poliksen eli kaupunkivaltion Leroksen kaupunkikeskus sijoitetaan yleensä nykyisen Agía Marínan kaupungin lähelle. Leros tunnettiin Artemis Parthenoksen temppelistä, minkä vuoksi siitä on myöhemminkin käytetty nimitystä ”Artemiin saari” (tai ”Dianan saari”).[1][2][3][4]

 
Pantélin linna ja Agía Marínan kaupunkia.
Myöhempi historia

Johanniittain ritarikunta valloitti Léroksen vuonna 1314. Osmanien valtakunnan osaksi saari liitettiin vuonna 1523. Italia valloitti Léroksen ja muun Dodekanesian Kastelórizoa lukuun ottamatta vuonna 1912.[4][5] Virallisesti Italia sai saaret hallintaansa Lausannen sopimuksessa vuonna 1923. Saari toimi Italian sotilastukikohtana. Italialaiset rakensivat Lakkín kaupungin (Porto Lago) 1930-luvulla.[4]

Saarella käytiin 26. syyskuuta – 16. marraskuuta 1943 toiseen maailmansotaan kuulunut Léroksen taistelu, jossa italialaiset, britit ja kreikkalaiset ottivat yhteen saksalaisten kanssa.[6] Taistelu päättyi saksalaisten voittoon[6] ja marraskuussa 1943 Saksa miehitti Léroksen.[7] Britit miehittivät saaren 9. toukokuuta 1945 ja Kreikkaan saari liitettiin 7. maaliskuuta 1948.[7]

Léroksella on ollut aiemmin jossain määrin huono maine kolmesta syystä. Kreikan sisällissodan (1946–1949) jälkeen saarella toimi kommunistien orpojen ja huostaanotettujen lasten koulu. Kreikan sotilasjuntan aikana vuosina 1967–1974 saarella toimi vankileiri. Vuonna 1959 saarelle perustettiin psykiatrinen sairaala. Se aiheutti vuonna 1989 mediaskandaalin, kun sen keskitysleirimäisiksi kuvatut olot paljastuivat BBC-dokumentissa koko Euroopalle. Mielisairaalan tilanne korjattiin EU-rahoituksella. Se on toiminnassa täysin uudelleenjärjesteltynä edelleen ja se on saarelle merkittävä taloudellisesti.[4]

Suomessa Léros tunnetaan muun muassa kirjailija Göran Schildtin ja Daphne-purjeveneen kotina Kreikassa. Schildtit muuttivat saarelle vuonna 1965 ja heidän talonsa Villa Kolkis sijaitsee Spilián kylässä. Schildt kuvaa saarta ja saarelaisten elämää erityisesti teoksessaan Dianan saari.[4]

Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”504 Leros”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1. Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”LEROS Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. Smith, William: ”Leros”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. ↑ a b c d e Lindberg, Camilla & Lindberg, Magnus: Leros. Göran ja Christine Schildtin kreikkalainen elämä, s. 12–26, 83–85. Helsinki: Schildts, 2010. ISBN 978-951-50-1999-8. Chilton, Lance; Dubin, Marc; Bapst, Don; Ellingham, Mark; Fisher, John; Jansz, Natania: The Rough Guide to the Greek Islands, s. 315. Rough Guides, 2004. ISBN 184353259X. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.10.2009). (englanniksi) ↑ a b The Battle of Leros leros.org. Viitattu 14.10.2009. (englanniksi) ↑ a b Kiminas, Demetrius: The Ecumenical Patriarchate: A History of Its Metropolitans With Annotated Hierarch Catalogs, s. 114. Wildside Press LLC, 2009. ISBN 1434458768. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.10.2009). (englanniksi)
Photographies by:
anybookers - CC BY 2.0
sanil - CC0
Robert Powell - CC BY-SA 3.0
anybookers - CC BY 2.0
anybookers - CC BY 2.0
Zones
Statistics: Position
4240
Statistics: Rank
25525

Lisää uusi kommentti

Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Turvallisuus
275168943Click/tap this sequence: 6688

Google street view

Where can you sleep near Léros ?

Booking.com
489.361 visits in total, 9.196 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 1 visits today.