Context of Aimarat

Aimarat eli aymarat on Andeilla elävä kansa. Boliviassa he muodostavat pääosan maan 3,6 miljoonasta alkuperäiskansojen edustajasta. Lisäksi heitä elää Perussa, Pohjois-Chilessä ja Pohjois-Argentiinassa. Bolivian aimaroista osa puhuu aimaraa, osa ketšuaa ja osa espanjaa.

Aimarat ovat asuneet Andien alueella jo vuosisatoja ennen kuin inkat ja espanjalaiset tulivat hallitsemaan seutuja.

Useimmat aimarat asuvat Titicaca-järven lähistöllä, varsinkin sen eteläpuolella. Aimara-alueen suurin väestökeskus on El Alto. Aimaroiden alueella maaperä on köyhää ja ilmasto ankara. He laiduntavat laamoja ja alpakoita ja viljelevät perunaa, kvinoaa, maissia ja papuja sekä paikallisia viljelykasveja.

Ennen inkojen valtakuntaa aimaroilla oli useita erillisiä valtioita, joista tärkeimmät olivat Colla ja Lupaca. Noin vuonna 1430 inkat valloittivat alueen. Lopulta suuri osa inkojen alamaisista oli aimaroita, jotka kapinoivat säännöllisesti.

Inkojen jälkeen aimarat jo...Lue lisää

Inkojen jälkeen aimarat joutuivat espanjalaisten vallan alle.

Bolivian entinen presidentti Evo Morales varttui aimarankielisessä kodissa.

Where can you sleep near Aimarat ?

Booking.com
487.403 visits in total, 9.187 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 29 visits today.