Riddarholmskyrkan, Riddarholmenin kirkko eli Ritariholman kirkko on Tukholman keskustassa Riddarholmenin saarella ja kaupunginosassa, lähellä kuninkaallista linnaa sijaitseva kirkko. Se oli vuosisatojen ajan Ruotsin kuninkaallisten hautauskirkko. Kirkossa ei ole vuoden 1809 jälkeen pidetty jumalanpalveluksia, vaan sitä käytetään ainoastaan hautajais- ja muistotapahtumiin. Kirkon seinillä ovat edesmenneiden Serafiimiritarikunnan jäsenten, muun muassa monien Suomen tasavallan presidenttien, vaakunat.

Kirkko on Tukholman vanhin rakennus. Se on Tukholman ainoa säilynyt keskiaikainen luostarikirkko. Sen vanhimmat osat sijoittuvat 1200-luvulle, jolloin se rakennettiin fransiskaaniluostarin kirkoksi. Kirkko on vihitty käyttöön noin vuonna 1300. Uskonpuhdistuksen yhteydessä vuonna 1527 luostari kuitenkin suljettiin ja kirkko muutettiin protestanttiseksi kirkoksi. Kun saarelle alkoi 1600-luvulla muuttaa aatelisia, tulivat käyttöön nimet Riddarholmen ja Riddarholms...Lue lisää

Riddarholmskyrkan, Riddarholmenin kirkko eli Ritariholman kirkko on Tukholman keskustassa Riddarholmenin saarella ja kaupunginosassa, lähellä kuninkaallista linnaa sijaitseva kirkko. Se oli vuosisatojen ajan Ruotsin kuninkaallisten hautauskirkko. Kirkossa ei ole vuoden 1809 jälkeen pidetty jumalanpalveluksia, vaan sitä käytetään ainoastaan hautajais- ja muistotapahtumiin. Kirkon seinillä ovat edesmenneiden Serafiimiritarikunnan jäsenten, muun muassa monien Suomen tasavallan presidenttien, vaakunat.

Kirkko on Tukholman vanhin rakennus. Se on Tukholman ainoa säilynyt keskiaikainen luostarikirkko. Sen vanhimmat osat sijoittuvat 1200-luvulle, jolloin se rakennettiin fransiskaaniluostarin kirkoksi. Kirkko on vihitty käyttöön noin vuonna 1300. Uskonpuhdistuksen yhteydessä vuonna 1527 luostari kuitenkin suljettiin ja kirkko muutettiin protestanttiseksi kirkoksi. Kun saarelle alkoi 1600-luvulla muuttaa aatelisia, tulivat käyttöön nimet Riddarholmen ja Riddarholmskyrkan.

Kirkkoon lisättiin torni ensimmäisen kerran Kalmarin unionin unionikuningas Hannun valtakaudella, mutta salaman iskettyä siihen se paloi maan tasalle. Palaneen tilalle rakennettiin 1600-luvulla uusi, barokkityyppinen torni, joka kuitenkin paloi 1835. Uusi torni on uusgoottilainen valurautatorni ja sen on suunnitellut Erik Gustaf Göthe.

Kirkkoon on haudattu 17 kuninkaallista perheineen eli kaikki Ruotsin hallitsijat vuonna 1632 kuolleesta Kustaa II Aadolfista aina vuonna 1950 kuolleeseen Kustaa V:een asti, lukuun ottamatta Pietarinkirkkoon Vatikaaniin haudattua kuningatar Kristiinaa. Sittemmin Ruotsin kuninkaallisten hautapaikkana on toiminut Kungliga begravningsplatsen Solnassa. Vuosisatojen ajan on uskottu, että kirkossa on vuonna 1290 kuolleen Maunu Ladonlukon hauta, mutta haudan avanneet tutkijat ovat todenneet, että kyseessä on 1400–1500-luvulla eläneen ihmisen ruumis. Onkin arveltu, että 1500-luvulla hallinnut kuningas Juhana III nimesi vainajat uudestaan vahvistaakseen omaa valtaansa. Tutkimuksia on tarkoitus jatkaa, ja lupahakemus muiden hautojen avaamiseksi on jätetty. Kirkkoon on haudattu myös joitakin kolmikymmenvuotisessa sodassa taistelleita sotilaita.

Photographies by:
Alexandru Baboş Albabos - CC BY 3.0
Statistics: Position
4229
Statistics: Rank
25525

Lisää uusi kommentti

Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Turvallisuus
174962835Click/tap this sequence: 7785

Google street view

Where can you sleep near Riddarholmskyrkan ?

Booking.com
489.288 visits in total, 9.196 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 115 visits today.