New Orleans (Am.engl. [nu ˈorlɪnz] tai [ˈnu ˌorˈliːnz]) on Yhdysvaltain Louisianan osavaltiossa Mississippijoen alajuoksulla sijaitseva kaupunki. Siellä on noin 385 000 asukasta.

Ranskalaiset perustivat kaupungin vuonna 1718.

Hurrikaani Katrina aiheutti kaupungissa pahoja tuhoja vuonna 2005. Merkittävä osa asukkaista muutti pois, ja infrastruktuuria piti suunnitella uusiksi. Väkiluku ei ole kasvanut ennalleen kymmenessä vuodessa.

Historia
 
Mississippijoen höyrylaivoja vuonna 1853.

Ranskalaiset perustivat Nouvelle-Orléansin 1718 ja siitä tuli Ranskan Louisianan pääkaupunki 1722. Vuonna 1763 Ranskan kuningas Ludvig XV antoi Louisianan serkulleen, Espanjan kuningas Kaarle III:lle. Kaupunki kärsi tulipalossa vuonna 1788, joten suurin osa ranskalaiskorttelin rakennuksista on itse asiassa espanjalaisten valtakaudella rakennettuja. Louisiana joutui taas Ranskan hallintaan Napoleonin otettua Espanjan hallintaansa 1801.[1]

Ranska myi Louisianan Yhdysvaltojen hallitukselle 1803.[1] New Orleansissa oli tällöin noin 10 000 asukasta. Vuoden 1812 sodan aikana kaupungissa käytiin New Orleansin taistelu, jonka kenraali Andrew Jacksonin johtamat yhdysvaltalaiset voittivat. Kaupunki kasvoi nopeasti ja sen väkiluku tuplaantui 1830-luvulla ja oli 1840 jo 102 000. New Orleans oli Louisianan pääkaupunki vuoteen 1849 ja vuodet 1865–1880.

Ranskalaiset aloittivat orjien käytön pakottamalla intiaaneja töihin tupakka- ja indigoviljelmilleen sekä kodinhoitoon. Vuodesta 1717 alkaen orjia tuotiin Afrikasta, lähinnä sen länsiosista.[2][3]

Sen jälkeen kun orjien tuominen Afrikasta lopetettiin vuonna 1808, New Orleans oli kotimaisen orjakaupan keskus vuoteen 1865 asti.[4]

↑ a b New Orleans History New Orleans Convention & Visitors Bureau. Viitattu 8.7.2015. David P. Rider: Slavery in Early Louisiana dickshovel.com. Viitattu 8.7.2015. Slavery in French Colonial Louisiana KnowLA. Louisiana Endowment for the Humanities. Viitattu 8.7.2015. Purchased Lives: New Orleans and the Domestic Slave Trade, 1808–1865 The Historic New Orleans Collection. Viitattu 8.7.2015.
Photographies by:
justinsomnia.org - Public domain
Statistics: Position
4431
Statistics: Rank
23483

Lisää uusi kommentti

Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Turvallisuus
136729485Click/tap this sequence: 3223

Google street view

Where can you sleep near New Orleans ?

Booking.com
487.408 visits in total, 9.187 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 34 visits today.