انقلاب ۱۳۵۷ ( Iranin vallankumous )

Iranin vallankumous tapahtui vuonna 1979. Sen seurauksena Iran muuttui itsevaltaisesta, länteen myötämielisesti suhtautuvasta, šaahi Mohammad Reza Pahlavin hallitsemasta monarkiasta islamilaiseksi teokratiaksi, jota hallitsi ajatollah Ruhollah Khomeini. Iranin vallankumous on jaettu kahteen vaiheeseen: ensimmäisessä vaiheessa perustuslailliset, vasemmistolaiset ja uskonnolliset ryhmät syrjäyttivät šaahin vallasta; toisessa vaiheessa, jota usein kutsutaan islamilaiseksi vallankumoukseksi, ajatollah nousi valtaan.

Islamilaisen vallankumouksen johtoon nousi ajatollah Khomenei, joka oli karkotettu Persiasta 1964 hänen vastustettuaan šaahin valtaa. Šaahi Mohammad Reza Pahlavin olivat puolestaan nostaneet valtaan toisen maailmansodan aikana vuonna 1941 liittoutuneet, britit ja Neuvostoliitto nukkehallitsijakseen isänsä Reza Pahlavin tilalle, ja hänet oli jo kerran syrjäytetty 1953, mutta Yhdysvaltain CIA:n järjestämä vastavallankaappaus pääministeri Mohammad Mossadeqia vastaan nosti hänet takaisin valtaan. Pahlavi oli 1975 perustanut yksipuoluejärjestelmän Rastakhiz-puolueensa pohjalle, johon kaikkien iranilaisten piti kuulua, ja kovista otteistaan tunnetun tiedustelupalvelu SAVAK:n. Šaahin hovia pidettiin korruptoituneena ja elitistisenä ja lisäksi hän käytti valtavia summia muun muassa asevarusteluun nostaakseen maansa johtavaan asemaan Persianlahdella.

Šaahinvastaisia ryhmiä toimi maanpaossa Lontoossa, Pariisissa, Irakissa ja Turkissa. Näiden johtajien puheita salakuljetettiin maahan muun muassa C-kaseteilla.

Liikehdintä šaahinvaltaa vastaan alkoi tammikuun 1978 ensimmäisillä suurilla mielenosoituksilla Qomissa. Opiskelijat ja uskonnolliset johtajat protestoivat virallisen median ajatollah Khomeinia herjaavaa kirjoitusta vastaan. Armeija lähetettiin paikalle kukistamaan mielenosoitus, jossa virallisten tietojen mukaan kuoli kaksi, opposition mukaan 70. Šiiatavan mukaan kuolleille järjestettiin muistotilaisuuksia ympäri maata neljänkymmenen päivän kuluttua, 18. helmikuuta, jolloin seurasi seuraava mellakka-aalto. Esimerkiksi Tabrizissa ammuttiin yli sata ihmistä. Seuraava sykli alkoi 29. maaliskuuta, jolloin hyökättiin pankkeja, hallituksen virastoja, luksushotelleja ja elokuvateattereita vastaan. Toukokuussa kommandot ratsasivat ajatollah Kazem Shariatmadarin kodin ja ampuivat yhden hänen tukijoistaan hänen silmiensä edessä. Tämän jälkeen ajatollah siirtyi mielenosoittajien puolelle.

Iranin hallitus yritti saada poliittisesta toiminnasta syytettyä ajatollah Khomeneinia luovutetuksi Irakista, josta hän siirtyikin lokakuussa Pariisiin, jossa pääsi kansainvälisen median huomion kohteeksi.

Šaahi yritti hillitä levottomuuksia erottamalla SAVAKin johtajan ja lupaamalla vapaat vaalit vuoden kuluttua. Taloudessa yritettiin hillitä inflaatiota vähentämällä valtion menoja, ja työläisiä erotettiin tuhatmäärin. He liittyivät mielenosoittajiin. Abadanissa poltettiin elokuussa elokuvateatteri, jonka palossa kuoli yli 400. Elokuvissa kävijät olivat islamistien vihollisia, mutta julkisesti uskottiin että SAVAK sytytti palon lavastaakseen opposition. Syyskuussa maa julistettiin sotatilaan. Ns. mustana perjantaina 8. syyskuuta 1978 sotilaiden kerrotaan käyttäneen helikoptereita ja panssarivaunuja hajottaakseen mielenosoituksen Zhalehin torilla Teheranissa. Levisi huhuja että ”sionistijoukot olivat surmanneet tuhansia”, vaikka sotilaat olivat luultavasti kurdeja ja kuolleita oli muutamia satoja.

Pahlavi kääntyi Yhdysvaltain puoleen. Presidentti Jimmy Carter lupasi tukensa ja turvallisuusneuvonantaja Zbigniew Brzezinski ajoi sotilaallista interventiota, jos šaahin asema kävisi sietämättömäksi.

Šaahi Mohammad Reza Pahlavi pakeni maasta tammikuussa 1979 ja ajatollah Khomeini palasi maahan 1. helmikuuta 1979. 11. helmikuuta maan asevoimat julistautui ”neutraaliksi” ja kapinoitsijat kukistivat šaahinvallan kannattajat. 1. huhtikuuta järjestettiin kansanäänestys maan valtiomuodosta (Islamilainen tasavalta hyväksyttiin monarkian korvaajaksi) ja vallankumous vakiintui joulukuussa 1979 säädetyllä teokraattisella perustuslailla, jolla ajatollah Khomeini nostettiin maan korkeimmaksi johtajaksi.

Khomeinista tuli faqih tai Korkein johtaja ja hän käytti valtaansa eliminoidakseen vastustajansa, ensiksi liberaalit ja vasemmistolaiset, kuten presidentti Abolhassan Bani-Sadrin, joka pakeni maasta helmikuussa 1981 ja myöhemmin uskonnolliset vastustajansa. Vuoteen 1981 Khomeinin aikana ehdittiin teloittaa noin 1 600.

Kun šaahi päästettiin marraskuussa 1979 Yhdysvaltoihin lääkärihoitoon, mielenosoittajat valtasivat Teheranissa Yhdysvaltain lähetystön ja ottivat sen henkilökunnan panttivangeiksi vaatiessaan šaahin luovuttamista tuomittavaksi. Khomeini vaati myös Yhdysvalloilta anteeksipyyntöä šaahin tukemisesta. Yhdysvallat teki epätoivoisen erikoisjoukkojen iskun Iraniin, mutta kuljetuskone törmäsi helikopteriin jo aavikkotukikohdassa ja ruumiit sekä hylyt jäivät iranilaisille. Panttivangit vapautettiin vasta tammikuussa 1981 kun Ronald Reagan korvasi Jimmy Carterin presidenttinä.