Huuto (norj. Skrik, alun perin Epätoivo, 1893–1910) on norjalaisen ekspressionistisen taidemaalarin Edvard Munchin kuuluisa maalaus. Sitä pidetään Munchin merkittävimpänä teoksena ja yhtenä Norjan tärkeimmistä kulttuuriaarteista. Maalaus symboloi eksistentiaalista ahdistusta. Taustalla on Oslon kaupunki, verenpunainen taivas ja kävelytie, jolla hahmo seisoo. Hahmon on tulkittu joko peittävän korvansa kuulemiltaan huudoilta tai huutavan itse.

Munch kirjoitti:

”Kävelin polkua pitkin kahden ystävän kanssa – – aurinko oli laskemassa – – yhtäkkiä taivas muuttui verenpunaiseksi – – pysähdyin, tuntien itseni uupuneeksi, ja nojasin aitaan – – sinimustan vuonon ja kaupungin yllä oli verta ja tulisia kieliä – – ystäväni jatkoivat kävelyään, ja minä seisoin siinä, vapisten ahdistuksesta – – ja tunsin loputtoman huudon kulkevan läpi luonnon.”

Tutkijoiden mukaan Munchin kuvailema tilanne saattoi tapahtua talvella 1883–1884, jolloin Krakataun tulivuorenpurkauksesta syntyneet tuhkapilvet saivat auringonlaskut näyttämään poikkeuksellisen punaisilta aina Euroopassa saakka. Maalauksessa esiintyvä hahmo on saattanut saada innoituksensa perulaisesta muumiosta, jonka Munch oli aiemmin nähnyt Pariisin maailmannäyttelyssä 1889.

Edvard Munch teki Huuto-aiheesta useita versioita eri tekniikoilla. Oslon Munch-museossa on kahdesta maalatusta versiosta jälkimmäinen (1910) ja yksi pastellimaalaus. Varhaisempi maalatuista versioista (1893) on Norjan Kansallisgalleriassa. Pastelliversio vuodelta 1895 on yksityisomistuksessa. Munch teki samasta aiheesta myös litografian (1895), ja lisäksi aiheesta on olemassa Munchin luonnoksia.