Bodhgaya (joskus myös Bodh Gaya) on Biharin osavaltiossa Intiassa sijaitseva kaupunki. Kaupungissa asui 30 857 ihmistä vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan.

Bodhgaya on yksi buddhalaisten pyhimmistä paikoista, sillä Buddha Gautama saavutti siellä valaistumisen. Valaistumispaikalla sijaitsee Mahabodhi-temppeli, joka rakennettiin noin 2 500 vuotta sitten. Se on yksi tärkeimmistä kohteista buddhalaisilla pyhiinvaellusmatkoilla. Se kuuluu myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Temppelin takana kasvaa pyhä bodhipuu. Samalla paikalla kasvaneen puun luona Buddha meditoi valaistuessaan.

Kaupungissa on runsaasti eri kansallisuuksien, muun muassa bhutanilaisten, kiinalaisten, japanilaisten, myanmarilaisten, nepalilaisten, sikkimiläisten, srilankalaisten, thaimaalaisten, tiibetiläisten ja vietnamilaisten rakentamia buddhalaisia temppeleitä ja luostareita, jotka antavat kaupungin ulkoasulle vaihtelevuutta noudattaessaan rakentajiensa rakennuskulttuuria.

Photographies by:
Andrew Moore from Johannesburg, South Africa - CC BY-SA 2.0
Neil Satyam - CC BY-SA 3.0
Jakub Michankow - CC BY 2.0
Zones
Statistics: Position
919
Statistics: Rank
220536

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Turvallisuus
325784619Click/tap this sequence: 9737
Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Google street view

Where can you sleep near Bodhgaya ?

Booking.com
9.010.865 visits in total, 407.503 Points of interest, 405 Tallennuskohteet, 4.634 visits today.