Context of Alankomaat

Alankomaat eli Hollanti (holl. Nederland) on maa ja itsenäinen valtio, joka sijaitsee pääosin läntisessä Euroopassa, Pohjanmeren rannalla. Lisäksi Alankomaiden Karibia käsittää kolme Alankomaihin kuuluvaa saarta; Bonaire, Saba ja Sint Eustatius. Yhdessä Curaçaon, Sint Maartenin ja Aruban kanssa Alankomaat muodostaa Alankomaiden kuningaskunnan.

Euroopassa Alankomaat rajoittuu idässä Saksaan, etelässä Belgiaan ja pohjoisessa sekä lännessä Pohjanmereen. Maan pinta-ala on 41 526 neliökilometriä. Väkiluku oli vuoden 2021 lopussa 17,6 miljoonaa. Maan pääkaupunki on Amsterdam, mutta valtionhallinto sijaitsee Haagissa, joka on asukasluvultaan maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Rotterdamissa, on Euroopan suurin satama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta, johon kuuluvat Amsterdamin, Rotterdamin, Haagin ja Utrecht...Lue lisää

Alankomaat eli Hollanti (holl. Nederland) on maa ja itsenäinen valtio, joka sijaitsee pääosin läntisessä Euroopassa, Pohjanmeren rannalla. Lisäksi Alankomaiden Karibia käsittää kolme Alankomaihin kuuluvaa saarta; Bonaire, Saba ja Sint Eustatius. Yhdessä Curaçaon, Sint Maartenin ja Aruban kanssa Alankomaat muodostaa Alankomaiden kuningaskunnan.

Euroopassa Alankomaat rajoittuu idässä Saksaan, etelässä Belgiaan ja pohjoisessa sekä lännessä Pohjanmereen. Maan pinta-ala on 41 526 neliökilometriä. Väkiluku oli vuoden 2021 lopussa 17,6 miljoonaa. Maan pääkaupunki on Amsterdam, mutta valtionhallinto sijaitsee Haagissa, joka on asukasluvultaan maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Rotterdamissa, on Euroopan suurin satama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta, johon kuuluvat Amsterdamin, Rotterdamin, Haagin ja Utrechtin kaupungit sekä niiden ympäristö, kutsutaan Randstadiksi.

Maantieteellisesti Alankomaat on ainutlaatuinen, sillä lähes kolmasosa siitä sijaitsee merenpinnan tason alapuolella. Puolet väestöstä asuu merenpinnan tason alapuolella tai 350 kilometriä pitkällä rannikolla.

Alankomaita kutsutaan usein myös nimellä Hollanti, joka tarkasti ottaen tarkoittaa kahta maakuntaa, Etelä- ja Pohjois-Hollandia, jotka kuuluvat maan kahteentoista maakuntaan. Kotimaisten kielten keskuksen ohjeiden mukaan Hollanti on suomen kielessä käytössä oleva nimitys samaan tapaan kuin Alankomaat. Maan kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten keskuksen mukaan alankomaalaiseksi tai hollantilaiseksi.

Alankomaat on yksi Euroopan unionin perustajajäsenistä. Belgian ja Luxemburgin kanssa se muodostaa niin sanotut Benelux-maat.

More about Alankomaat

Basic information
  • Currency Euro
  • Native name Nederland
  • Calling code +31
  • Internet domain .nl
  • Speed limit 130
  • Mains voltage 230V/50Hz
  • Democracy index 8.96
Population, Area & Driving side
  • Population 17590672
  • Alue 41543
  • Driving side right

Phrasebook

Hei
Hallo
Maailman
Wereld
Hei maailma
Hallo Wereld
Kiitos
Dank je
Hyvästi
Tot ziens
Joo
Ja
Ei
Nee
Mitä kuuluu?
Hoe gaat het met je?
Hyvin kiitos
Fijn, bedankt
Paljonko se on?
Hoeveel is het?
Nolla
Nul
Yksi
Een

Where can you sleep near Alankomaat ?

Booking.com
489.116 visits in total, 9.195 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 22 visits today.