太魯閣國家公園

( Tarokon kansallispuisto )

Tarokon kansallispuisto on Taiwanin eli Kiinan tasavallan Taiwanin saaren itäosassa sijaitseva kansallispuisto. Kansallispuisto käsittää yli 92 000 hehtaaria enimmäkseen vuoristoista aluetta, josta yli puolet on yli 2 000 metrin korkeudella. Tarokon rotko on Liwujoen kallioon kuluttama hyvin kapea ja jyrkkäseinäinen rotko. Kansallispuistossa tavataan useita kasvi- ja eläinlajeja. Puisto on perustettu vuonna 1986.

Historia
 
Chang Chunin pyhättö kansallispuistossa.

Nykyisen kansallispuiston aluetta on asutettu jo esihistoriallisilta ajoilta lähtien. Paikallisia alkuperäisasukkaita ovat tarokot, jotka ovat puolestaan aikanaan yksi atayalien alaryhmistä. Tarokojen siirryttyä nykyisille alueilleen esimerkiksi heidän kielensä eriytyi muista atayaleista ja heidät tunnustettiin virallisesti yhdeksi Taiwanin alkuperäiskansoista vuonna 2004. Etenkin vuoden 1945 jälkeen alueelle asettui myös han-kiinalaisia siirtolaisia.[1] Itse nykyinen kansallispuisto perustettiin 26. marraskuuta 1986.[2]

Cultural Heritage Taroko National Park. Arkistoitu 24.4.2020. Viitattu 19.1.2020. (englanniksi) Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä outline ei löytynyt
Photographies by:
Zones
Statistics: Position
5524
Statistics: Rank
64323

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Turvallisuus
638514927Click/tap this sequence: 9437
Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Google street view

Where can you sleep near Tarokon kansallispuisto ?

Booking.com
8.812.383 visits in total, 407.503 Points of interest, 405 Tallennuskohteet, 3.941 visits today.