Saint Stepanos Monastery

( Stefanoksen luostari )

Stefanoksen luostari (arm. Սուրբ Ստեփանոս) on luostari Iranissa, Itä-Azerbaidžanin provinssissa, noin 15 kilometriä länteen Jolfan kaupungista. Se sijaitsee Araks-joen laaksossa, joka muodostaa Iranin ja Azerbaidžaniin kuuluvan Nahitševanin autonomisen tasavallan rajan. Luostarista käytetään myös nimiä Marghartin luostari tai Darashambin luostari erottaakseen sen muista Stefanokselle omistetuista luosterista. Marhart on kukkula, jonka päälle luostari on rakennettu, ja Darashamb on läheisen kylän nimi.

Stefanoksen luostari valittiin vuonna 2008 Unesco maailmanperintöluetteloon yhdessä kahden muun Iranin armenialaiskirkon, Taddeuksen luostarin ja Dzordzorin kappelin, kanssa.

Historia
 
Sisäänkäynti luostarin pääkirkkoon.

Stefanoksen luostarin alkuperää ei tiedetä, mutta se mainitaan kuitenkin jo 900-luvulta peräisin olevista lähteistä. Nykyiset rakennukset ovat kuitenkin 1600- ja 1800-luvuilta.[1]

Luostari on kärsinyt sekä ihmisten toimien että luonnonmullistusten seurauksena. Bysantti ja seldžukit kävivät sotaa alueella 1000- ja 1100-luvuilla. Mongolien hallinnassa alue oli 1200- ja 1300-luvun. Vuonna 1319 luostari kärsi pahoin maanjäristyksessä. Safavididynastian hallitsijat puhdistivat 1600-luvulla Persian rajaseutuja armenialaisista ja siirsivät heitä valtakunnan keskiosiin. Nykyinen pääkirkko on kuitenkin rakennettu safavidiaikana vuosina 1643–55.[1]

↑ a b Donabedian, Patrick & Šopova, Jasmina: Three Armenian jewels in Iran. The Unesco Courier, 2008, nro 6. Pariisi: Unesco. ISSN 1993-8616. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 30.1.2012. (englanniksi)
Photographies by:
Babak.alavi - CC BY-SA 4.0
Statistics: Position
1823
Statistics: Rank
68407

Lisää uusi kommentti

Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Turvallisuus
376418295Click/tap this sequence: 4627

Google street view

Where can you sleep near Stefanoksen luostari ?

Booking.com
487.408 visits in total, 9.187 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 34 visits today.