سلطانیه

( Soltaniyeh )

Soltaniyeh (pers. ‏سلطانيه‎) on muinainen kaupunki Iranin Zanjanin provinssissa noin 240 kilometriä Teheranista luoteeseen. Se oli 1300-luvulla Persiaa hallinneen Il-kaanien valtakunnan pääkaupunki. Vuonna 2005 Soltaniyeh lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon.

Soltaniyehin merkittävin jäännös on Öljeitün mausoleumi, joka on rakennettu vuosien 1302–1312 aikana. Rakennuksessa on vaikuttava kaksoiskupoli, joka on ensimmäisiä tällaisia Iranissa. Kupoli on koristeltu turkoosinsinisillä fajanssilaatoilla.

Historia

Arkeologisia todisteita ihmisasutuksesta on Soltaniyehin alueelta jo ensimmäiseltä vuosituhannelta eaa. [1], mutta asutuskeskuksen rakentaminen alkoi vasta il-kaanien aikana noin vuonna 1290. Neljäs mongolihallitsija Arghun halusi rakennuttaa alueelle kesäasunnon, sillä seutu tarjosi hyvät mahdollisuudet metsästämiselle. Vuonna 1303 juuri valtaan tullut Öljeitü päätti tehdä Soltaniyehista pääkaupungin ja vuoteen 1313 mennessä ensimmäinen rakennusvaihe oli valmis. [2]

Öljeitü aloitti luultavasti melkein pian valtaanastumisensa jälkeen mausoleumin rakentamisen. Il-kaanien käännyttyä šiialaisuuteen Öljeitü suunnitteli tekevänsä siitä pyhätön, johon siirrettäisiin Bagdadista Muhammadin seuraajan Ali ibn Abi Talibin ja tämän pojan Hasan ibn Alin ruumiit. Tämä suunnitelma ei toteutunut ja rakennuksesta tuli, kuten alkujaan kaavailtiin, Öljeitün hautarakennus. [3]

Öljeitün kuoltua vuonna 1316 Soltaniyeh alkoi menettää merkitystään. Myöhemmin se siirtyi paikallisten hallitsijoiden käsiin ja vuonna 1384 Timur Lenk tuhosi kaupungin säästäen kuitenkin Öljeitün mausoleumin. 1500- ja 1600-luvuilla Soltaniyeh rapistui lopullisesti rauniokaupungiksi. Vain pieni maalaiskylä on tämän jälkeen rakennettu raunioiden päälle. [2]

Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä unesco1 ei löytynyt ↑ a b ICOMOS: Advisory Body Evaluation (pdf) (s. 2) Unesco World Heritage Center. 4/2005. United Nations. Viitattu 19. lokakuuta 2007. (englanniksi) Oljeitu Tomb ArchNet. 4/2005. Arkistoitu 7.5.2008. Viitattu 19. lokakuuta 2007. (englanniksi)
Photographies by:
Zones
Statistics: Position
4446
Statistics: Rank
23483

Lisää uusi kommentti

Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Turvallisuus
976481352Click/tap this sequence: 2754

Google street view

Where can you sleep near Soltaniyeh ?

Booking.com
487.402 visits in total, 9.187 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 28 visits today.