Semmeringiä oltiin käytetty kulkureittinä jo esihistoriallisina aikoina, ja se oli turvallinen reitti Mürzin laaksosta Wienin alueelle.[1] Semmering menetti kuitenkin merktyksensä 1300–1400 eteläisempien reittien takia. Keisari Kaarle VI määräsi vuonna 1728 reittiä kehitettäväksi, koska hän halusi yhdistää Itävallan Triesteen Venetsian sijaan. Uusi loivampi reitti avattiin 1841, mikä toi Semmeringin alueelle taiteilijoita ja runoilijoita.[2]
Rautatie Wienistä Gloggnitziin valmistui vuonna 1841 ja Grazista Mürzzuschlagiin vuonna 1844. Siihen väliin jäi vaikeakulkuinen aukko rautatiehen. Ensimmäiset suunnitelmat Semmeringsolan ylittämiseen tehtiin 1841, mutta se oli teknisesti liian haastava. Projekti avattiin seuraavana vuonna uudestaan, kun eteläisen rautatien ylitarkastajaksi valittiin Carl von Ghega. Hän aloitti työn tutkimalla Yhdysvaltain rautateitä ja teki pian tämän jälkeen johtopäätöksen, että tekniset haasteet eivät olleet ylitsepääsemättömiä. Semmeringsolan kartat eivät kuitenkaan olleet luotettavia, joten Ghega kartoitti itse aluetta ja joutui vaikean maaston takai kehittämään uusia työkaluja.[2]
Ghega päätti vuonna 1846, mitä reittiä hän tulisi käyttämään, ja suunnitelma valmistui seuraavana vuonna. Ghega oli vielä tuossa vaiheessa kiireinen Celjen ja Ljubljanan välisen rautatien rakentamisessa. Suunnitelma hyväksyttiin heinäkuussa 1848. Vaikka projektia vastustettiinkin, ministeri Andreas von Baumgartner halusi rakennuttaa radan työllisyysvaikutusten takia. Rakennustyöt alkoivat elokuussa, ja rata jaettiin 14 osuuteen, jota jokaista rakennutti eri yritys. Radalla oli alkujaan töissä 1 421 ihmistä, mutta parhaimmillaan rakentajia oli yli 20 000.[2]
Semmeringin rautatiellä käytettiin ensimmäistä kertaa normaaliraiteisella rautatiellä yli 25 ‰ pituuskaltevuutta (metrin korkeusero 40 metrin matkalla) ja jopa 190 metrin kaarresäteitä.lähde? Rata vaatikin tiukkojen kaarteidensa takia uudentyyppisiä vetureita. Niiden suunnittelukilpailuun osallistui neljä yritystä, mutta mitään valmiista ehdotuksista ei pidetty sarjatuotantoon sopivina. Wilhelm von Engerth sai työkseen yhdistää suunnitelmien parhaat puolet uudeksi malliksi. Engerthin tuotos menestyi, ja sitä tilattiin heti 26 kappaletta. Rautatien ja veturien rakennustyöt sujuivat hyvin, minkä ansiosta rata voitiin avata suunnitellusti, 17. heinäkuuta 1854.[2]
Rautatien ansiosta Semmeringiin kasvoi aatelisten ja porvariston virkistäytymisalue. Sinne matkustettiin erityisesti Wienistä ja Budapestistä. Sen kukoistuskaudet osuivat fin de sièclen ja ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Sen huippukausi oli ohi 1920-luvun lopulla, mutta toisen maailmansodan jälkeen siitä tuli uudestaan muodikas lomakohde.[1] Alue oli ehtinyt 1920-luvun jälkeen jo hieman rapistua, mutta toisen maailmansodan jälkeen sen konservointia ja suojelua tuettiin sekä osavaltion että keskushallinnon varoilla.[3]
Vuonna 1998 Semmeringin rautatie nimettiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi.
↑ a b Evaluations of cultural properties, s. 112. ↑ a b c d Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä evaluations113 ei löytynyt ↑ Evaluations of cultural properties, s. 114.
Lisää uusi kommentti