Say’un on kaupunki Jemenin Hadramautin maakunnassa. Historiallisesti se tunnettiin Kathirin sulttaanikunnan pääkaupunkina. Sen asukasluku oli vuoden 2004 väestönlaskennan mukaan 49 083.

Historia

Alueen muihin kaupunkeihin verrattuna Say’unin historia ei ole kovin pitkä. Kaupungin nimen pääte ūn on melko yleinen mehrinkielisissä paikannimissä. Ensimmäinen maininta kaupungista historiallisissa lähteissä tehtiin 1400-luvulla Kathirin sulltaaneista puhuttaessa. Kathirin sulttaanit olivat vallanneet alueen ja he tekivät Say’unista pääkaupunkinsa. Sittemmin se mainitaan ajoittain islamilaisen oppineisuuden keskukisena. Se ei kuitenkaan saavuttanut koskaan samaa mainetta, kuin esimerkiksi naapurikaupunki Tarim.[1] 1800-luvulla rakennettu Kathirin sulttaanien palatsi on yksi maailman suurimmista mutatiilestä rakennetuista rakennuksista.[2] Kaupungin asema Kathirin sulttaanikunnan pääkaupunkina lakkasi brittien poistuessa Jemenistä vuonna 1967, jonka jälkeen kaupungista tuli osa Etelä-Jemeniä muun Adenin protektoraatin mukaan.[1]

↑ a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä eoi ei löytynyt Yemen war: Mud-brick Seiyun Palace 'at risk of collapse' BBC News. BBC. Viitattu 25.10.2020. (englanniksi)
Photographies by:
Dan from Brussels, Europe - CC BY-SA 2.0
Dan from Brussels, Europe - CC BY-SA 2.0
Dan from Brussels, Europe - CC BY-SA 2.0
Dan from Brussels, Europe - CC BY-SA 2.0
Dan from Brussels, Europe - CC BY-SA 2.0
JialiangGao www.peace-on-earth.org - CC BY-SA 3.0
Statistics: Position
4029
Statistics: Rank
27567

Lisää uusi kommentti

Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Turvallisuus
749582361Click/tap this sequence: 6731

Google street view

Where can you sleep near Say’un ?

Booking.com
489.099 visits in total, 9.195 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 5 visits today.