البتراء

( Petra (kaupunki) )

Petra (arab. البتراء‎, Baṭrā; m.kreik. Πέτρα, 'kallio') on historiallinen ja arkeologinen rauniokaupunki Ma’anin kuvernoraatissa nykyisessä Jordaniassa. Se sijaitsee Akabanlahdelta Kuolleellemerelle ulottuvan laakson Wadi Araban itäpuolella vuorten ympäröimässä laaksossa.

Petra perustettiin nabatealaisten pääkaupungiksi kuudennella vuosisadalla eaa. Se tunnetaan erityisesti kiveen kaiverretusta arkkitehtuuristaan ja vesijohtojärjestelmästään. Suurimmillaan Petrassa oli mahdollisesti yli 20 000 asukasta, ja se oli merkittävä kauppakeskus. Kaupunki hylättiin tiettävästi 600-luvun lopulla maanjäristysten ja kaupan vähenemisen seurauksena, minkä jälkeen se vaipui unohduksiin. Nykyisin Petra on suosittu vierailukohde, ja se on ollut Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1985.

Historia

Petran pohjoispuolelta on löytynyt jälkiä asutuksesta ajalta 7000–6500 eaa.[1] On arveltu, että noin 1200-luvulla eaa. mennessä Petran ympäristön kukkuloille oli asettunut edomilaisia.[1][2][3] 500-luvulta eaa. alkaen edomilaisten rinnalle alueelle muutti nabatealaisia, jotka olivat arabipaimentolaisia, mutta ryhtyivät Petrassa viljelemään maata.[1][3]

Nabatealaiset rakensivat karulla ja kuivalla alueella sijainneeseen Petraan kehittyneen vesijohtojärjestelmän, joka johti purojen veden kaupunkiin. Vesirännit kaiverrettiin kiveen ja tiivistettiin, ja vesijohdot tehtiin terrakottasta. Kaupunkiin virtasi päivittäin 40 miljoonaa litraa vettä. Keinokastelujärjestelmä teki viljelyn mahdolliseksi, kehittynyt virtausten sääntelytekniikka vähensi äkkitulvien riskiä, ja kuivina kausina voitiin hyödyntää säiliöiden ja altaiden vettä.[4]

Petraan viitattiin Raamatussa mahdollisesti nimellä Sela.[3]

Petra alkoi nousta merkittäväksi kauppakeskukseksi ensimmäisellä vuosisadalla eaa.[5] Kaupunki sijaitsi kahden tärkeän kauppareitin risteyskohdassa: toinen kulki Aasian ja lännen välillä, toinen Arabian ja pohjoisen välillä. Petrassa kamelikaravaanit saivat pysähtyä juomaan ja yöpymään turvallisesti maksua vastaan.[6][5]

Roomalaiset valloittivat Nabatean 106 jaa., ja siitä tuli valtakunnan Arabian provinssi. Roomalaiset toivat Petraan uutta tekniikkaa, kuten lattioiden kautta toimivan keskuslämmityksen. Orjat sytyttivät tulen lattian alla olevaan uuniin, josta lämmin ilma ja savu lähtivät kiertämään taloa lattian alla olevissa putkissa ja lämmittivät talon.[7] Petrassa oli mahdollisesti 20–30 000 asukasta roomalaisaikana, jolloin sen merkitys kauppakaravaanireittinä oli suurimmillaan.[8]

Petra oli tärkeä pakanallinen uskonnollinen keskus ennen kristinuskon saapumista, ja kaupunki kääntyi lopullisesti kristinuskoon tarinan mukaan vuonna 423. Petran tärkeimpiä pakanajumaluuksia olivat Al-’Uzza ja Dushara.[6]

Petra kärsi usein maanjäristyksistä. Vuoden 363 järistys tuhosi puolet kaupungista, eikä se enää kyennyt toipumaan ennalleen, varsinkin koska kauppareittien muutokset olivat vähentäneet sen merkitystä.[9] Kaupunki selvisi kuitenkin bysanttilaisena kristillisenä keskuksena ainakin 500-luvun loppuun.[10] 630-luvulla arabiheimot valloittivat alueen. Kaupunki autioitui viimeistään 600-luvun lopulla.[2]

Petran sijainti, koko, ympäröivät vuoret ja muut pinnanmuodot, sisääntuloreitit, ilmasto sekä asema suurkaupunkina, merkittävänä kauppareittinä ja uskonnollisena keskuksena vastaavat tarkasti Koraanin ja muiden varhaisten islamilaisten kirjoitusten kuvausta islamin Pyhästä kaupungista, jota vastaan Muhammadin johtamat medinalaiset kävivät sotia. Historianharrastaja Dan Gibsonin mukaan varhaisten moskeijoiden qiblat suunnattiin Petraan ja suunta olisi muuttunut vasta vuonna 822. Gibson uskoo, että Petra oli islamin Pyhä kaupunki vajaan sadan vuoden ajan, kunnes siellä sisällissotaan asti sijainnut Kaaban musta kivi siirrettiin kaupungin raunioiduttua pysyvästi Mekkaan.[11] Teoria ei ole saanut yleistä kannatusta. Petraa vastaan puhuu se, että Petrasta kaikkien arabien uskonnollisena keskuksena ei ole muuta tietoa.

Petran löysi länsimaalaisten kannalta uudestaan tutkimusmatkailija Johann Ludwig Burckhardt, joka Petraan päästäkseen muuntautui muslimiksi ympärileikkausta myöten ja selitti haluavansa uhrata vuohen kaupungin lähellä sijaitsevalla Aaronin vuorella, jossa perimätiedon mukaan olisi Mooseksen veljen Aaronin hauta. Vuori on sekä juutalaisten, kristittyjen että muslimien pyhä paikka, mutta nykyisin siellä on islamilainen pyhäkkö.[12]

Petran luolissa asui beduiineja vielä 1980-luvulla, kunnes Jordanian hallitus rakennutti heille kylän Petran pohjoispuolelle.[13]

↑ a b c HISTORY & CULTURE The Jordan Tourism Board. Viitattu 28.8.2014. ↑ a b History of Petra – A Timeline AllAboutArchaeology.org. Viitattu 28.8.2014. ↑ a b c Petra Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.8.2014. Gwynneth Anderson: Petra: A city born from water 10.6.2009. Examiner.com. Viitattu 5.2.2015. ↑ a b Caravans and Commerce American Museum of Natural History. Viitattu 28.8.2014. ↑ a b About Petra: The Nabataeans Calvin College. Viitattu 28.8.2014. Francis Demange: Petra. Mitä kätkeytyy julkisivun taakse? Historia 6/2006 The Nabateans visitpetra.jo. Viitattu 28.8.2014. The Great Earthquake American Museum of Natural History. Viitattu 28.8.2014. Petra, luettu 3.12.2006 Jeremy Smyth: The Mecca Question: A review of section six of Qur'anic Geography 2011. Academia.edu. Viitattu 27.8.2014. Mari Manninen: Petra paljastaa aarteensa. Helsingin Sanomat, 19.9.2009, s. D1. Artikkelin verkkoversio. The Bedul Nabatea.net. Viitattu 28.8.2014.
Photographies by:
Statistics: Position
34
Statistics: Rank
1466562

Lisää uusi kommentti

Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Turvallisuus
827549136Click/tap this sequence: 4465

Google street view

Where can you sleep near Petra (kaupunki) ?

Booking.com
489.359 visits in total, 9.196 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 186 visits today.