Owyhee River

( Owyhee (joki) )

Owyheejoki on noin 557 kilometriä (346 mailia) pitkä joki Yhdysvaltojen luoteisosassa. Se saa alkunsa Nevadan osavaltion pohjoisosien vuoristoissa ja virtaa Idahon ja Oregonin osavaltioiden kautta jälkimmäisten rajalla virtaavaan Snakejokeen. Snake on edelleen Columbiajoen sivujoki.

Joen valuma-alue on noin 28 900 km2. Vuodesta 1932 alkaen joen virtaamaa on säännöstelty Lake Owyheen ja useiden pienempien tekojärvien avulla. Vuosilta 1933–2005 laskettu keskimääräinen virtaama ennen Snakejokeen yhtymistä oli 11,3 m3/s. Suurin mitattu virtaama on 648 m3/s (15. huhtikuuta 1952), ja joessa ei ollut lainkaan virtausta 8. ja 9. elokuuta 1932, kun väliaikainen veden uudelleenohjaustunneli Owyheen padolla oli suljettu.

Historia Joen nimi

Vuonna 1818 North West Company lähetti retkikunnan tutkimaan aluetta. Osa retkikunnan jäsenistä oli kotoisin Hawaijilta, jonka vanha kirjoitusasu on Owyhee. Kolme hawaijilaista lähti tutkimaan jokea, mutta ei koskaan palannut. Joki ja sitä ympäröivä alue nimettiin heidän mukaansa Owyheeksi.[1][2]

Kaivostoiminta

1860-luvulla Owyheen Jordan Creekin sivujoelta löytyi kultaa ja Owyheen alueelle syntyi runsaasti kaivostoimintaa. Toisin kuin useilla kullanhuuhdontaan perustuvilla kaivosalueilla Owyheellä sijoitettiin myös maanalaisiin kaivoksiin ja malminmurskaimiin, mikä johti pitkäaikaisempaan kaivostoimintaan.[1]

Kastelujärjestelmät
 
Owyheen pato.

Kullan houkuttelemien uudisasukkaiden myötä joen varrelle syntyi myös maataloutta, joka käytti jokea viljelystensä kasteluun. Yksityisillä tahoilla ei kuitenkaan ollut varaa rakentaa laajamittaisen kastelujärjestelmän vaatimaa patoa. Vuonna 1902 Yhdysvaltain kongressin hyväksymä Reclamation Act mahdollisti padon rakentamisen, ja Owyheen padon sekä siihen kuuluvan kanavajärjestelmän rakentaminen aloitettiin vuonna 1928. 127 metriä korkea pato valmistui vuonna 1932 ja oli valmistuttuaan maailman korkein. Uusi kanavajärjestelmä toimitti ensimmäiset vetensa vuonna 1935 ja valmistui lopullisesti vuonna 1939. Padon rakennuksesta saatuja oppeja käytettiin hyödyksi Hooverin padon rakennuksessa.[3]

↑ a b Owyhee Subbasin Plan (pdf) The Northwest Power and Conservation Council. Viitattu 13.5.2017. (englanniksi) The Name “Owyhee” (pdf) Idaho State Historical Society. Viitattu 13.5.2017. (englanniksi) The Story of the Owyhee Project U.S. Department of the Interior, Bureau of Reclamation. Viitattu 13.5.2017. (englanniksi)
Photographies by:
Bureau of Land Management - Public domain
Statistics: Position
6875
Statistics: Rank
9189

Lisää uusi kommentti

Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Turvallisuus
425739681Click/tap this sequence: 8146

Google street view

Where can you sleep near Owyhee (joki) ?

Booking.com
487.345 visits in total, 9.186 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 30 visits today.