芸妓 ( Geisha )

Geisha (芸者; suomeksi myös geiša) on japanilainen naisviihdyttäjä, eräänlainen PR-emäntä ja taiteilija, jonka tehtävänä on saada vieraat tuntemaan olonsa mukavaksi. Nykyaikaisen geishan voi ymmärtää emännäksi, joka viihdyttää vieraita ochayassa eli teehuoneessa erilaisin taide-esityksin, pelaa seurapelejä tai vain keskustelee ja tarjoilee teetä.

Sana geisha tarkoittaa ”monitaitoista henkilöä”, eli taiteilijaa tai taiteiden tuntijaa. Kiotossa geishaa kutsutaan Kansain murteella geikoksi (芸妓) erotuksena onsen geishasta (’kylpylägeisha’), joka vivahtaa enemmän prostituoituun. Geishaharjoittelijasta käytetään nimitystä maiko (舞子 tai 舞妓). He ovat olleet suosittuja kuvien aiheita ja niinpä heidän ulkoasunsa on muovannut yleistä käsitystä geishasta.

Geishat pukeutuvat työskennellessään ja usein myös vapaa-aikanaan perinteisiin kimonoihin. Työasu noudattaa tarkkaa kaavaa myös kampauksen, sen koristelun, asusteiden ja ehostuksen suhteen. Varsinkin iltatilaisuuksiin nuorempien geishojen kasvot ehostetaan perinteiselle valkealle pohjalle. Vanhemmat geishat käyttävät raskasta meikkiä vain erityistilanteissa.

Tallennuskohteet