Perinteinen talo Najranissa.

Historiallisesti Najran on sijainnut kahden karavaanireitin yhtymäkohdassa, joista toinen kulki Hadramawtista Hijaziin ja toinen kaupungista kohti koillista al-Yamaman kautta Mesopotamiaan. Rooman keisari Augustus lähettämät Aelius Galluksen johtamat roomalaiset valtasivat Najranin ja 300-luvulla alue oli ilmeisesti niin merkittävä, että se kiinnitti "kaikkien arabien kuninkaana tunnetun Imru al-Kaysin kiinnostuksen 300-luvulla. Tunnetuksi alue tuli kuitenkin vasta kristinuskon myötä. Paikallinen kauppias nimeltä Hayyan tai Hannan oli kaupungin ensimmäinen kristitty ja häntä seurasivat myöhemmin lähetyssaarnaajat Bysantin hallitsemasta Syyriasta ja Etiopiasta. Najranista kehittyi Etelä-Arabian kristinuskon keskus ja kaupungissa oli useisiin sen eri suuntauksiin kuuluvia kristittyjä. Suurimman ryhmän muodostivat miafysiitit.[1]

Vuoden 520 paikkeilla Himyarin kuningas Dhu Nuwas valtasi Najranin. Dhu Nuwas oli juutalainen ja vaati paikallisia kääntymään kuolemantuomion uhalla. Monista kaupungin asukkaista tuli marttyyrejä. Kristityt Etiopia ja Bysantin valtakunta vastasivat tapahtumiin tekemän yhteisen sotaretken Himyariin. Bysantin valtakunta osallistui laivastollaan ja etiopialaiset armeijallaan. Etiopialainen neguis Ella-Asbeha valtasi alueen vuoden 525 paikkeilla ja teki siitä Etiopian vasallialueen. Najranin uusi maine marttyyrien kaupunkina teki siitä pyhiinvaelluskohteen ja kaupunki kukoisti. Marttyyri Aratheaksesta tehtiin pyhimys, jonka muistopäivä on 24. lokakuuta. Najran oli orientin tärkein kristitty keskus Armenian Etšmiadzinin, Mesopotamian Edessan ja Etiopian Aksumin ohella.[1]

Najranin kukoistus päättyi 500-luvun toisella puoliskolla. Persialaiset valtasivat Etelä-Arabian vuoden 570 paikkeilla ja koska Persia oli kristityn Bysantin vihollinen, siitä kärsivät myös paikalliset kristityt. Lopullisesti Najranin kristitty yhteisö katosi islamin leviämisen myötä. Myyttinen perimätieto kertoo, että profeetta Muhammad salli Najranilaisten jatkaa uskonsa harjoittamista suojelurahaa vastaan, mutta kalifi Umar ibn al-Khattab karkotti kaupungin kristityt, ja suurin osa paikallisista muutti Irakiin lähelle Kufan kaupunkia. Ilmeisesti aivan kaikki kristityt eivät lähteneet, sillä kristittyjä piispoja mainitaan olleen kaupungissa vielä 800- ja 900-luvuilla. Osa paikallisista kääntyi puolestaan islamiin. He hylkäsivät kaupungin alkuperäisen paikan ja kaupunki muutettiin muutaman kilometrin päähän pohjoiseen. Alkuperäisen kaupungin rauniot tunnetaan nykyisin nimellä Ukhdud. Islamilainen Najran menestyi alueen taloudellisena keskuksena. Paikallisilla päälliköillä oli vaikutusvaltaa islamin varhaisen historian aikana.[1]

Sittemmin Najran kuului Jemenin zaidilaisten imaamien alueisiin. 1930-luvulla Saudi-Arabian perustaja Ibn Sa’ud alkoi levittää valtakuntaansa Jemenin imaamien vaikutusalueelle vallaten ensin Asirin ja vuonna 1934 Najranin. Brittien aseistamat saudit voittivat imaamin joukot ja 20. toukokuuta 1934 solmittiin Taifin sopimus, jolla Saudi-Arabia liitti itseensä Asirin, Najranin ja Yamin alueet. Sopimus oli alun perin tarkoitus uusia 20 vuoden välein, mutta se jäi voimaan pysyvästi. Rajasta sovittiin lopullisesti vasta vuonna 2000 Jeddahissa pidetyissä neuvotteluissa. Huthien vallattua Sanaan syttyi avoin sota saudien ja huthien välillä ja monissa julkaisuissa Jemenissä on alettu jälleen esittää kiistanalaiset alueet kuten Najran osana Jemeniä.[2] Jemenin sisällissodan aikana huthit ovat tehneet hyökkäyksiä Saudi-Arabian puolelle Najraniin.[3]