Luxorin temppeli.

Ihmisasutusta on ollut nykyisen Luxorin alueella jo neoliittiselta kivikaudelta lähtien 5000 vuotta eaa. Alueen varhaiset asukkaat olivat Niilin tulvia hyödyntäneitä maanviljelijöitä. Merkittävä asutuskeskus kaupungista tuli muinaisen Egyptin aikana ensimmäisen välikaudenaikana noin 2080 eaa., jolloin siitä tehtiin Ylä-Egyptin hallinnollinen pääkaupunki. Muinaiset egyptiläiset tunsivat kaupungin nimillä Waset ja Nu Amon (kreik. Theba), jälkimmäisen nimen tullessa kaupungin jumala Amunista. Kaupungin asema hallinnollisena keskuksena kasvatti sen uskonnollista merkitystä ajan myötä ja se oli myös tärkeä kauppapaikka. Se oli lähellä Nubian luonnonvaroja ja kauppareittejä, sekä sijaitsi reitillä Punaisellemerelle Qusairiin. Kaupungin merkitys jatkoi kasvuaan toisella välikaudella hyksojen vallatessa Pohjois-Egyptin, Kušin vaikutusvallan kasvaessa etelässä ja Egyptin huvetessa käsittämään vain Luxorin lähialueet. Dynastioiden 18–19 välillä egyptiläiset valtasivat takaisin menetetyt alueensa Luxorista käsin ja kaupungista tuli maan hallinnollinen ja uskonnollinen pääkaupunki. Luxorin ja Karnakin temppelit kasvoivat maan vauraimmiksi ja Niilin vastarannalle kehittyi Kuninkaiden laakso, hallitsijoiden ja tärkeiden virkamiesten hauta-alue.[1]

Kolmannen välikauden aikana Egyptin pääkaupunki siirrettiin takaisin pohjoiseen ja Luxorista tuli käytännössä itsehallinnollinen alue Amunin pappien alaisuudessa. Sen poliittinen merkitys alkoi laskea Egyptin myöhäiskaudella. Aleksanteri Suuri valloitti Luxorin vuonna 332 eaa. ja kruunautti itsensä kuninkaaksi Luxorin temppelissä, jossa kruunattiin aikanaan Egyptin faaraot. Kreikkalaiset antoivat kaupungille nimen Theba. Nimen alkuperän tarinaa ei tunneta. Kreikkalainen Ptolemaiosten hallitsijasuku rakennutti joitakin lisäyksiä Karnakin temppelikompleksiin ja Rooman vallattua kaupungin vuonna 30 eaa. he käyttivät Luxorin temppeliä Rooman keisarien palvonnan kulttipaikkana. Diocletianuksen valtakaudella kaupungista tehtiin provinssin hallinnollinen keskus. Kaupunki oli turistikohde jo antiikin aikana ja siellä kävi roomalaisia ja kreikkalaisia matkailijoita.[1]

Varhaisella kristinuskon ajalla kaupunkiin kasvoi suuri koptilainen yhteisö. Yksi koptilaisista käännynnäisistä kaupungissa oli luostarilaitoksen perustajan pidetty Pakhomios. Monet alueen pyhätöistä muutettiin kirkoiksi ja Pakhomios perusti yksitoista luostaria, joissa oli yli 3 000 munkkia ja nunnaa. Suuremmassa mittakaavassa kaupungin merkitys jatkoi laskuaan, mutta sitä ei esimerkiksi Memfisin tavoin koskaan hylätty kokonaan. Egyptin muslimivalloituksen jälkeen vuonna 642 sai arabiankielisen nimensä al-Uqsur, joka on puolestaan johdettu arabian palatsia tarkoittavasta sanasta. Kaupungin historiallisten raunioiden merkitys avautui ulkomaailmalle vasta Napoléon Bonaparten Egyptin sotaretken myötä vuonna 1798. Alueella alettiin tehdä kaivauksia ja siitä tuli Viktoriaanisella kaudella jälleen turistikohde. Kiinnostus kasvoi etenkin vuoden 1881 jälkeen, jolloin alueelta tehtiin kuninkaallisen haudan löydös. Brittilehti The Times ja ranskalainen Journal des debats keräsivät jopa rahaa lukijoiltaan, jotta rauniot voitaisiin ostaa tutkimuksia varten raunioita asuttaneilta "arabimaanvaltaajilta". Lordi Carnarvon hankki itselleen yksinoikeuden nekropoliksen kaivauksiin ja vuonna 1922 hän ja arkeologi Howard Carter löysivät faarao Tutankhamonin haudan. Nykyisin kaupunki ja sen asukkaat ovat riippuvaisia turismista. Takaiskuna alueella on viime vuosikymmenien aikana tapahtunut useita islamistien iskuja turisteja vastaan.[1] Yhdessä verisemmistä 17. marraskuuta 1997 militantit surmasivat 58 matkailijaa ja neljä egyptiläistä Deir el Bahrin arkeologisen kohteen ulkopuolella.[2]