Luang Prabang on Luang Prabangin provinssin pääkaupunki Laosissa. Se sijaitsee kallioniemekkeellä Nam Khan- ja Mekongjoen yhtymäkohdassa, noin 425 kilometrin päässä Vientianesta pohjoiseen. Kaupungin asukasluku on noin 67 000. Luang Prabang oli muinoin samannimisen kuningaskunnan pääkaupunki.

Historia

Koko yhdistyneen Laosin historia alkaa Luang Prabangista. 1300-luvulla Lane Xang'in eli "Miljoonien Elefanttien Maan" ensimmäinen hallitsija, kuningas Fa Ngoum valitsi sen valtakuntansa pääkaupungiksi. Fa Ngoum kasvoi Khmer-hovissa Angkorissa, missä hän omaksui buddhalaisen uskonnon. Myöhemmin hän julisti theravada-buddhalaisuuden valtakuntansa viralliseksi uskonnoksi. Kun Fa Ngoum meni naimisiin Khmer-prinsessan kanssa, hän sai morsiamensa isältä, Kambodžan kuninkaalta, lahjaksi mittaamattoman arvokkaan kultaisen Buddhan patsaan, Phra Bangin, josta koko Luang Prabangin kaupunki sai nimensä. Phra Bang on edelleen koko Laosin tärkein uskonnollinen symboli. Patsaan kopio on nähtävillä Luang Prabangin kuninkaallisessa palatsissa, joka toimii nykyisin museona.

Vaikka pääkaupunki siirrettiin Vientianeen jo 1563, säilyi Luang Prabang edelleen kuninkaallisen hovin asuinpaikkana kommunistien valtaantuloon eli vuoteen 1975 saakka. Viimeinen kuningas Savang Vatthana kuoli epäselvissä olosuhteissa ns. uudelleenkoulutusleirillä.

Photographies by:
Budgiekiller - CC BY-SA 4.0
Yves Picq http://veton.picq.fr - CC BY-SA 3.0
calflier001 - CC BY-SA 2.0
Zones
Statistics: Position
663
Statistics: Rank
149554

Lisää uusi kommentti

Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Turvallisuus
194573286Click/tap this sequence: 8316

Google street view

Where can you sleep near Luang Prabang ?

Booking.com
489.284 visits in total, 9.196 Points of interest, 404 Tallennuskohteet, 111 visits today.