Juba on Etelä-Sudanin pääkaupunki, joka sijaitsee Valkoisen-Niilin varrella. Vuonna 2008 kaupungissa oli 82 346 asukasta ja koko kunnan alueella 368 436. Jubassa on jokisatama, ja ennen sisällissotaa se oli tärkeä risteyspaikka, josta oli hyvät maantieyhteydet Keniaan, Ugandaan ja Kongoon.

Historia
 
Equatoria Tower.
 
Hotelli Jubassa valokuvassa vuodelta 1936.

Angloegyptiläisen Sudanin alkuvuosina nykyisen Etelä-Sudanin alueen hallinnollinen pääkaupunki oli Gondokoro. Juban perustivat kreikkalaiset kauppiaat vuonna 1922, jotka toimittivat tarvikkeita brittiarmeijalle.[1] Yhden tarinan mukaan kaupunki sai nimensä paikallisen heimopäällikkö Jubén mukaan, joka pakkosiirrettiin johtamansa kylän kera Juban rakentamisen tieltä.[2]

Alueen hallinnollinen pääkaupunki siirrettiin Gondokorosta Jubaan 1920-luvulla dinkojen vuosien 1919–1920 kapinoinnin jälkeen. Kreikkalaisia oli tuolloin noin 2 000 ja heillä oli suuri vaikutus kaupungin liikekeskustan rakennuksessa. 1920- ja 1930-luvuilla rakennettiin myös hotelleja ja rautatieasema. Vuonna 1947 kaupungissa järjestettiin Juban konferenssi, jossa päätettiin Etelä-Sudanin säilymisestä osana Sudania eikä sitä liitetty Ugandaan. Paikallisissa kouluissa käytettiin kuitenkin englantia ja Pohjois-Sudanin kauppiailta kiellettiin toiminta etelässä.[1]

Sudanin itsenäistyessä 1956 aloitettiin alueen arabialaistamistoimet. Sotilaat Toritissa olivat kapinoineet jo vuonna 1955, mikä aloitti vuoteen 1972 saakka jatkuneen Sudanin ensimmäisen sisällissodan. Sodan aikana Juba oli useaan otteeseen taisteluiden keskipisteessä.[1] Sisällissota alkoi uudestaan vuonna 1983 ja Etelä-Sudanin itsenäisyyttä tavoitelleet liikkeet yrittivät useaan otteeseen vallata Jubassa sijainneen sotilastukikohdan. Sota päättyi rauhansopimukseen vuonna 2005, jonka perusteella Etelä-Sudan sai itsehallinnon.[3] Etelä-Sudanin itsenäistyessä vuonna 2011 Jubasta tuli maan pääkaupunki.[1] Sittemmin on tosin esitetty ehdotuksia maan pääkaupungin siirtämisestä Ramcieliin Jubasta pohjoiseen.[2] Heinäkuussa 2016 presidentti Salva Kiirille ja varapresidentti Riek Macharille uskollisten joukkojen välisissä taisteluissa Jubassa sai surmansa 300 henkilöä ja taistelut ajoivat tuhannet pakolaisiksi.[4]

↑ a b c d John A. Soup: The Nile - An Encyclopedia of Geography, History, and Culture, s. 222-223. ABC- CLIO, 2017. ISBN 978-1-4408-4040-1. (englanniksi) ↑ a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä grd1 ei löytynyt Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä brit ei löytynyt Jason Burke: More than 300 dead as South Sudan capital is rocked by violence The Guardian. Viitattu 26.10.2017. (englanniksi)
Photographies by:
Jonathan Lundqvist - Public domain
Statistics: Position
2613
Statistics: Rank
113331

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Turvallisuus
594762813Click/tap this sequence: 9519
Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Google street view

Where can you sleep near Juba (kaupunki) ?

Booking.com

What can you do near Juba (kaupunki) ?

9.090.670 visits in total, 407.503 Points of interest, 405 Tallennuskohteet, 1.370 visits today.