Aasikaivo vanhalla torilla.

Ensimmäinen virallinen merkintä kaupungista on Moissiacence-kronikassa vuodelta 806. Siinä Hallea nimitetään ”Hallaksi”. Hallessa vietettiinkin vuonna 2006 kaupungin 1 200-vuotisjuhlia, jotka koostuivat yli 500 tapahtumasta. Kävijöitä juhlilla oli noin 1,5 miljoonaa.[1]

Nimen Halle alkuperän katsotaan liittyvän sanaan ”halla”, joka keltin kielessä tarkoittaa suolaa. Sillä nimellä kaupunkia myös alun alkaen nimitettiin. Suola on ollut kaupungille tärkeä raaka-aine kautta historian. Jo noin 3 000 vuotta sitten, pronssikaudelta lähtien on suolan merkitys kaupungille ollut suuri. Tällöin Hallessa alettiin louhia ja myydä suolaa läheisestä laaksosta.[2] Keskiajalla Hallesta tuli rikas kauppakaupunki suolan ansiosta. Se myös liittyi vuonna 1280 hansakaupunkien joukkoon. Näihin aikoihin toimi suolatori (Hallmarkt) suolan kauppapaikkana. Vuonna 1491 muodostettiin suolan tekijöiden, Hallorenien veljeskunta, joka on vielä nykyäänkin toimiva veljeskunta. Suolan teollinen tuotanto lopetettiin vuonna 1964, jolloin kemian teollisuuden merkitys alueelle alkoi vahvistua. Nykyään suolaa tuotetaan enää vain Hallen suolamuseossa, joka on Saksan ainoa suolaa tuottava museo. Museon suolaa myydään leipomoihin, suolakurkkutehtaalle ja museossa kävijöille.[3]

Vuonna 968 Otto I perusti Magdeburgin hiippakunnan, johon myös Halle kuului vuoteen 1680 saakka. 1120 alkoi Hallen laajentuminen ja samoihin aikoihin rakennutettiin kaupungin muuri, jonka tarkoituksena oli suojella asukkaita. 1200-luvulla rakennettiin Halleen tuomiokirkko, joka on kaupungin ainoa varhaisgoottilaisen rakennustyylin suurrakennus. 1310 kirjoitettiin sopimus Hallen itsehallinnossta. 1341 aloitettiin suuren tornin rakentaminen kaupungintalon läheisyyteen. Moritzburgin linnan rakentaminen alkoi 1400-luvulla. Nykyään linnassa sijaitsee Saksi-Anhaltin osavaltion taidemuseo. 1418 alettiin rakentaa Punaista Tornia (Roter Turm), joka valmistui vuonna 1506. Se on Saksan ainoa yksittäin seisova kellotorni. Myöhemmin se muodostui kaupungin tunnusmerkiksi ja sen tarkoituksena oli kuvastaa vapautta.[4]

1500-luvulla Hallessa vaikutti kardinaali Albrecht, joka rakennutti kaupunkiin Uuden Residenssin (Neue Residenz), jossa vietettiin 1600-luvulla loistokasta hovielämää. Kardinaali Albrecht toi Italiasta renessanssin arkkitehtuurin Halleen ja halusi rakennuttaa kaupungista Pohjolan Firenzen. Samoihin aikoihin Martti Luther Wittenbergistä (vain 60 km Halleen) alkoi levittää uskonpuhdistusta kaupunkiin. Luther ja kardinaali Albrecht olivat toistensa suurimpia vihamiehiä.[5]

 

Halle 1900-luvun alussa.

Kolmikymmenvuotisen sodan aikana, vuonna 1625, Wallensteinin johtamat keisarilliset joukot miehittivät Hallen. Sodan aikana kaupunki kärsi kaikin puolin suuria tappioita. Vuodesta 1680 lähtien Halle kuului Preussiin. Seuraavalla vuosikymmenellä, vuonna 1694 perustettiin Hallen nelitiedekuntainen yliopisto (lat. Alma Mater Halensis), joka yhdistettiin vuonna 1817 Wittenbergin yliopiston kanssa (nykyään Halle-Wittenbergin Martti Luther -yliopisto).[6]

Samoihin aikoihin perustettiin August Hermann Francken johdolla Francken säätiö (Franckesche Stiftungen) pietismin sosiaali- ja koulutuslaitokseksi.[7] Nykyään Francken säätiöllä on jäljellä yli 50 alkuperäisenä säilynyttä rakennusta ja maailman pisin ristikkorakenteinen talo (Fachwerkhaus).[8] Rakennuksia on ehdotettu Unescon maailmanperintölistalle.[9]

Teollisuus kaupungissa painottui ruskohiilen avolouhoksiin jo 1600-luvulta alkaen, ja samoihin aikoihin oli myös sokeriruoko merkittävä voimavara alueen teollisuudelle. Kemianteollisuuteen alettiin panostaa 1800-luvun lopulla, jonka jälkeen se muodostui vuosien myötä alueen yhdeksi tärkeimmistä teollisuuden aloista ruskohiilen rinnalla.

Vuonna 1890 Hallessa ylittyi 100 000 asukkaan raja. Euroopan ensimmäinen sähköinen raitiovaunuverkosto otettiin käyttöön Hallessa vuonna 1891. Toisen maailmansodan aikana Halle säilyi lähes vahingoittumattomana. Maailmansodan loppuvaiheessa, maaliskuun lopussa, kaupunkiin kohdistui kaksi pommitusta. Pommituksilla yritettiin tuhota rautatieasemaa, mikä kuitenkin epäonnistui. 17. huhtikuuta 1945 Yhdysvaltain sotajoukot valloittivat kaupungin. Tämä tapahtui Felix Graf von Lucknerin ja silloisen kaupungin ylipormestarin suostumuksella, minkä ansiosta kaupungin uskotaan säilyneen niinkin vahingoittumattomana, sillä vain 15 prosenttia kaupungista kärsi vahinkoja. Heinäkuussa 1945 yhdysvaltalaisten joukkojen oli lähdettävä pois kaupungista neuvostojoukkojen tieltä.

 

Torikirkko, jossa nähtävillä Händelurut.

Jaetussa Saksassa Halle kuului Neuvostoliiton vyöhykkeeseen ja vuosina 1949–1990 se oli osa Saksan demokraattista tasavaltaa, DDR:ää. Se oli Itä-Saksan 7:nneksi suurin kaupunki.

50 000 asukkaan raja ylitettiin vuonna 1871, ja väliluku kaksinkertaistui vuoteen 1890 mennessä. Hallesta tuli 100 000 asukkaan myötä suurkaupunki. Suurimmillaan asukasluku oli keskikesällä 1990, jolloin asukkaita oli jopa 316 776. Vuosien 1990 ja 2005 välisenä aikana on Hallen asukasluku kuitenkin vähentynyt 80 000:lla. Syitä tähän ovat mm. poismuutto ja syntyvyyden lasku.